Salibandyn liigapelaajalla todella erikoinen loukkaantuminen Ruotsissa
Kaikkien kalaonni ei ole aina yhtä hyvä. Sen sai todeta Ruotsin Superliigan Dalenia edustava Erik Falkman, joka ei pelaa tänään kauden avausottelussa Siriusta vastaan, koska hauki puraisi pelaajan sormeen ja mies sai verenmyrkytyksen.
Falkman ja hänen joukkuekaverinsa Fredrik Edholm olivat tiistaina kalastamassa, kun onnettomuus tapahtui.
– Fredrik sai napattua noin seitsemän kiloa painavan hauen ja yritin auttaa häntä nostamaan kalan veneeseen. Silloin hauki puraisi minua peukaloon. Minulla oli hanska kädessä, mutta se ei juuri auttanut. Sormi vuosi jonkin verran verta, mutta en ajatellut asiaa juurikaan siinä tilanteessa ja jatkoimme kalastamista, kertoi Falkman Aftonbladetille.
– Sittemmin sormi tuntui alati voimattomammalta. Menin tiistai-iltana kokeilemaan pelaamista harjoituksiin, koska ne olivat viimeiset ennen sarjakauden alkua. Teippasin haavan ennen kuin menin kentälle. Hetken kuluttua en kuitenkaan pystynyt enää pitämään mailastani kiinni, jatkoi Falkman.
Falkmanin päästyä sairaalaan, oli edessä seuraava shokki. Hänellä oli verenmyrkytys.
– Loppua kohden en pystynyt enää nostamaan kättäni ja ensiavussa minun tilannettani tuli arvioimaan käsispesialisti. Hän sanoi, että käsi pitää leikata heti. Tämä tapahtui puoli kolmelta yöllä. Keskiviikkoaamuna sain tietää, että sormi pitää leikata vielä toistamiseen, koska se on toistaiseksi ainoastaan 90 %:sti toimintakunnossa, kertoi Falkman.
– Haava oli hyvin pieni ja sen huomasi juuri ja juuri. Tuntui kuin olisin ollut pelkuri, kun lähdin kesken harjoitusten pois. Onneksi menin suoraan sairaalaan, ettei myrkytys levinnyt enempää, eikä tilanne mennyt pahempaan suuntaan, linjasi Falkman.
Falkmanin mukaan hän joutuu olemaan pois pelikentiltä seuraavat pari viikkoa.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Ida Hulkko otti olympiapaikat haltuun – ”Uusi seksipommi on kylässä”
- Saga Anderssonin treenivideo villitsi – ”Mikä nainen”
- Ylen uutinen oli liikaa – Kristiina Mäkelän kuppi meni nurin
- Missä kunnossa – Riitta-Liisa Roposelta huikea urheilusuoritus
- Venäjän hiihtotähti vaihtoi Tatarstanin joukkueeseen – avasi nyt suunsa
- SE-mies yritti kovaa temppua ja epäonnistui – ”Loppuun asti yritin”
- No huh – Ella Junnila täräytti rajun väitteen Ylelle
- Pariisin olympialaiset saivat suomalaisittain loistokkaan alun – ”Huikea avaus”
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Hirmukaari ja SE-tulos: Suomalaisheittäjältä hurja paluu kuuden vuoden tauon jälkeen
- Ikäeroa 20 vuotta – urheilulegendan väitetty suhde povipommiin kuohuttaa
- IS:lle paljastettiin – tässä vaiheessa alkoi näkyä merkkejä Tapio Suomisen ongelmista
- Ylen selostaja avasi suunsa – paljasti vaietun totuuden Tapio Suomisesta
- Kristiina Mäkelän elämään muutos – ”Virallisesti neiti Mäkelä”
- Suomalainen keihästähti vaihtoi lajia – löi pöytään huiman tuloksen
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Harva sanoo tällaista ääneen – Silja Kosonen pamautti hurjaa tekstiä IL:lle
- Salainen ihailija? Krista Pärmäkoskea odotti melkoinen yllätys
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”