Estejuoksija Sandra Erikssonilla on edessään kilpailuntäyteinen viikonloppu kun hän ensin juoksee perjantai-iltana Brysselin Timanttiliigan finaalissa 3000 metrin esteet ja sen jälkeen Ruotsi-ottelussa saman matkan sunnuntaina.

Brysselissä Eriksson pääsee erittäin kovaan seuraan, sillä mukana ovat myös Pekingin MM-kisoissa maailmanmestariksi matkalla juossut Hyvin Jepkemoi sekä tunisialainen olympia- ja MM-hopeamitalisti Habiba Ghribi.

Eriksson kärsi alkukaudesta loukkaantumisista, eikä hän ole vielä tänä kesänä päässyt viimevuoden kaltaiseen vauhtiin. Brysselistä hän lähtee hakemaan omaa juoksua.

– Tarvitsen aina muutaman kovan kilpailun, ennen kuin alkaa mennä tosi hyvin. Perjantaina yritän juosta oman juoksuni. Mutta yksi tavoite on, että uskallan juosta toisen kilometrin nopeammin kuin olen sen tänä kesänä juossut, Eriksson sanoo Suomen Urheiluliiton haastattelussa.

Eriksson on juossut kauden parhaakseen 9.36,90 Kalevan Kisoissa, mutta sunnuntaina Ruotsi-ottelun esteistä Eriksson ei hae aikaa, vaan Suomelle mahdollisimman suotuisia pisteitä.

– Siitä tulee luultavasti taktiikkajuoksu. Meidän täytyy miettiä Camillan (Richardsson) ja Alisan (Vainio) kanssa mikä on meille paras taktiikka, Eriksson sanoo maaottelusta.