Suomen miesten bensa loppui Ruotsia vastaan salibandyssa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen ja Ruotsin salibandyn maaottelutapahtuman miesten avausottelu Vantaalla päättyi Ruotsin 9-7-voittoon. Suomi johti ottelua parhaimmillaan 5-2 ja vielä viimeisellä kymmenminuuttisella 7-5, mutta loppuun saakka ei ote kantanut.
Ottelua kahden erän jälkeen lukemin 5-3 johtaneen Suomen puolustus alkoi päätöserässä repeillä, ja terävästi laukonut Ruotsi sai tilaa rankaista. Vielä seitsemän ja puoli minuuttia ennen loppusummeria puolustaja Jyrki Holopainen sivalsi Suomen 7-5-johtoon, mutta sen jälkeen onnistuivat enää vieraat. Ruotsin viimeisistä neljästä maalista kaksi syntyi rangaistuslaukauksista, joista Robin Nilsberth nosti 7-7-tasoituksen ja vielä Alexander Rudd loppunumerot.
– Seitsemällä tehdyllä maalilla salibandyssa yleensä pärjää eikä tappio tietenkään tyydytä, Suomen päävalmentaja Petri Kettunen myönsi mutta tiesi heti syyn ottelun kääntymiseen Ruotsille Salibandyliiton tiedotteessa.
– Pelitapamme on kuluttava, ja Oscar Hännisen loukkaannuttua emme enää kyenneet jatkamaan neljällä ketjulla, jolloin energian loppuminen alkoi näkyä. Haluttiin olla aktiivisia, mutta vastustaja hallitsi loppua kohden peliä.
Kettunen näki avauserän olleen Suomelta illan paras.
– Ensimmäisessä oltiin tekopaikoissa edellä, toisessa Ruotsi, mutta pysyttiin vielä edellä paremmalla viimeistelyllämme. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen pelin kuva tänään.
Joukkueiden toinen kohtaaminen on vuorossa sunnuntaina Malmössä.
– Tänäänkin tehtiin hyviä asioita, mutta toivottavasti sunnuntaina pystytään pelaamaan neljällä ketjulla kokonaisuutena tasapainoisempi peli.
Ruotsi voitti myös otteluun kuuluneen rangaistuslaukauskisan ja vei maaottelupisteet 3-0. Iltapäivän naisten ottelu huomioiden Ruotsi lähtee tapahtumaan toiseen päivään 4-2-pistejohdossa.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisissa heti isoja ongelmia
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset