Futsal-liigassa kova siirto
Kuva: Getty Images
KaDy:n ykkösmaalipyssy Miika ”Maagi” Hosio jättää Jyväskylän pölyt taakseen ja siirtyy pelaamaan Espooseen GFT:n riveihin.
Hosion maisemanvaihto on liikkunut futsalpiireissä ”varmana tietona” jo lokakuun alkupuolella, mutta virallisen sinetin tämä futsal-syksyn suurin siirtopommi sai kuluneella viikolla.
Kemistä kotoisin oleva Hosio pelasi Futsal-Ykköstä kevääseen 2009 saakka FT Kemi-Torniossa kurittaen kahtena viimeisenä Ykkösen-kautenaan myös KaDya keskinäisissä otteluissa useaan kertaan.
Keväällä 2009 KaDy kukisti Hosion tähdittämän FTK:n ratkaisevassa liigakarsintaottelussa, mutta myös FTK selvitti nousunsa Liigaan jatkokarsinnassa. Kauden 2009–10 Hosio pelasi Liigaa FTK:ssa, mutta tuolloin vielä jalkapallon ehdoilla.
Jalkapallossa Hosio ylsi urallaan Ykköseen asti ja olisi epäilemättä yltänyt korkeammallekin, ellei lajivalinta olisi Jyväskylään muuton jälkeen kohdistunut futsaliin.
Kaudella 2010–11 Hosio pelasi osan kaudesta Sievi Futsalissa (kurittaen jälleen KaDya), mutta jatkoi yhä nousujohteista jalkapallouraansa Miika Juntusen alaisena Oulun Palloseurassa. Syksyllä 2011 Hosio muutti Jyväskylään ja solmi sopimuksen KaDyn kanssa marraskuussa.
Hosion hurja tehotahti ei laantunut oikeastaan missään vaiheessa. Hän ehti pelata Dynamon palveluksessa 94 liigaottelua (runkosarja + playoffit) tehden niissä peräti 111 maalia. Kyseessä on ylivoimaisesti KaDyn sisäinen ennätys eikä koko Futsal-Liigan historiankaan kärki (Rizvani, Nevanperä) ole kaukana, etenkään jos mukaan ynnätään Hosion tehot muiden liigajoukkueiden paidassa.
Syöttöpisteitäkin liigaotteluissa kertyi 54, joten Hosio on pitkäaikaisen ketjukaverinsa Jukka Kytölän jälkeen KaDy:n liigahistorian toiseksi kovin pistelinko.
Lähde: KaDyn verkkosivut
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa
- Iso käänne Saga Vannisen uralla – uusi valmennustiimi ja uusi kotikaupunki
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Suomalainen olympiapainija joutuu oikeuteen – syytteet koskevat useita rikoksia
- Silja Kosonen | Uutiset, ura, tilastot ja saavutukset
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- IL: Tero Pitkämäki kertoo suomalaisen yleisurheilun suurimman ongelman
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- Suomalainen olympiapainija joutuu oikeuteen – syytteet koskevat useita rikoksia
- Vilma Itälinna avautui rajusti kulissien takaa – ”Painoa harteilla”
- Harvinainen avautuminen – Emma Tainio paljasti, mitä pikajuoksijan arki todella on