Suomen telinevoimistelijat tähtäävät jatkokarsintoihin
Telinevoimistelijat ovat valmiita kohti Skotlantia, Glasgown MM-kisoja. MM-kisoissa on tänä vuonna merkittävä lisäarvo, sillä jaossa on ensimmäiset suorat paikat Rion olympialaisiin sekä paikat toiseen olympiakarsintaan. Toinen karsinta, Test Event, voimistellaan huhtikuussa Riossa.
Sinne rytmisen puolelta ovat jo selviytyneet Suomen joukkue sekä yksilövoimistelijat Ekaterina Volkova ja Jouki Tikkanen. Nyt samaan tähtäävät telinevoimistelijat.
Glasgown MM-kilpailut ovat telinevoimistelun historian suurimmat. Kilpailuissa on yhteensä 615 voimistelijaa 91 maasta. Taso on äärimmäisen kova, kuten aina olympialaisia edeltävissä MM-kilpailuissa.
Naisten karsinta käynnistyy perjantaina 23.10. Suomen edustajat, kokenut Annika Urvikko ja MM-tasolla naisten sarjan ensikertalainen Monica Sileoni, kilpailevat ryhmässä 4. Karsinta starttaa Suomen aikaan aamulla klo 10.50 ja loppuu vasta klo 00.45. Karsinta on kaksipäiväinen, joten tulokset ovat selvillä vasta sunnuntain puolella klo 00.45.
Naisten tavoitteena on saavuttaa Test Event paikka Suomelle. Pisteissä tämä tarkoittanee yli 50 pisteen ylitystä.
Miehet nousevat podiumille sunnuntaina. Suomen 6-ottelijat Oskar Kirmes ja Heikki Niva sekä telinespesialisti Tomi Tuuha kilpailevat vasta karsinnan kakkospäivässä eli maanantaina ryhmässä 7. Miesten tulokset ovat selvillä tiistain vastaisena yönä klo 00.40.
6-ottelijoilla on pistetavoitteena ylittää 82 pistettä, jonka pitäisi riittää jatkokarsintaan.
– Ilman suuria virheitä on sarjat tehtävä läpi. Hyvältä on ottelijoiden tilanne näyttänyt ja kunto on erinomainen. Tomilla on tavoitteena onnistua molemmissa hypyissään ja tavoitella paikkaa finaaliin, johon hän ei vielä MM-tasolla ole yltänyt, arvioi maajoukkueen päävalmentaja Timo Holopainen.
Tuuhan paras tulos MM-tasolla on tähän asti 11. sija. Telinespesialistien tie olympialaisiin on äärimmäisen tiukka, sillä vain MM-kilpailujen mitalistit voivat sinne paikan saada.
Kilpailujen aikataulu:
23.10. naisten karsinta klo 10.50 – 00.45 (Suomi)
24.10. naisten karsinta jatkuu klo 10.50 – 00.45
25.10. miesten karsinta klo 10.50 – 01
26.10. miesten karsinta jatkuu klo klo 10.50 – 00.40 (Suomi)
27.10. naisten joukkuefinaali
28.10. miesten joukkuefinaali
29.10. naisten 4-ottelufinaali (24 parasta)
30.10. miesten 6-ottelufinaali (24 parasta)
31.10. telinefinaalit osa I (8 parasta/teline)
1.11. telinefinaalit osa II (8 parasta/teline)
Lähde: Suomen Voimisteluliiton tiedote
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Suomalainen ex-hiihtäjä teki maailmalla hurjaa jälkeä nykyisessä lajissaan
- Eveliina Määttäsen salikuva ällistytti faneja – ”Upeaa”
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Anne Kyllönen hymyili leveästi maajoukkueleirillä – ”Pienet tanssit on jo pidetty”
- Lotta Harala ja Maria Huntington villiintyivät kameroiden edessä
- IL: Näin Krista Pärmäkoski alkoi jälleen juoda alkoholia
- Reetta Hurskeen päivitys sai fanit riemastumaan
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Pidetty mies on poissa: Kovan luokan suomalainen urheilulegenda on kuollut
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Janne Ahosen ja Kaisa Mäkäräisen tilanteeseen saatiin selvyys
- Pidetty mies on poissa: Kovan luokan suomalainen urheilulegenda on kuollut
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Anne Kyllönen hymyili leveästi maajoukkueleirillä – ”Pienet tanssit on jo pidetty”
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Senni Salminen hempeili rakkaansa kanssa – fanit innostuivat
- Lotta Harala ja Maria Huntington villiintyivät kameroiden edessä
- IL: Näin Krista Pärmäkoski alkoi jälleen juoda alkoholia
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon – näin mies reagoi