Suomalaispurjehtija mitali mielessä MM-kilpailuihin
Kuva: Getty Images
Omanissa Al Mussanahissa tapahtuu jälleen purjehduksen saralla. Huomenna perjantaina käynnistyvät Laser Radial –luokan MM-kilpailut, joissa Suomea edustavat Tuula Tenkanen ja Monika Mikkola.
Tenkasella on mielessä mitali MM-kilpailuista, Mikkola on hakemassa kokemusta tulevaisuuteen vasta toisista aikuisten arvoikisoista, missä hän on osallisena.
Jo olympiapaikan Rioon lunastanut Tenkanen on treenannut Omanissa jo reilun viikon verran. Kaikki tuntuu tällä hetkellä olevan purjehduksen puolella kunnossa, joten onnistuessaan hän purjehtii maailman kärjessä.
– Kyllä mitali on se pitkän tähtäimen tavoite, mutta edessä on pitkät kisat, joten päivä kerrallaan on mentävä ja joka päivä hoidettava homma hyvin, Tenkanen pohti torstaina vesitreenien jälkeen.
Kelien suhteen Tenkasella ei ole toiveita, kaikki kelit käyvät.
– Lyhyet tai pitkät kisat, kova tai kevyt keli, kaikissa on osattava purjehtia, jos meinaa kärkeä tavoitella, hän toteaa.
Tuuliolosuhteet ovat vaihdelleet melkoisesti viikon aikana, joten luvassa voi olla lähes mitä keliä tahansa.
Monika Mikkola hakee MM-kilpailuista arvokasta kokemusta. Nuori nainen ei ota paineita tavoitteista, mutta aikoo keskittyä erityisesti lähtöihin.
– Aika chillisti lähdetään huomiseen, Mikkola hymyilee.
– Olen tehnyt aika paljon nyt töitä, että lähdöt saataisiin kuntoon, joten se on täälläkin tavoitteena, hän jatkaa.
Edessä on pitkä kuusipäiväinen kisa ja 12 lähtöä. Tiistaina urheilijoilla on lepopäivä, mikäli purjehduksia on saatu vietyä suunnitelmien mukaan eteenpäin.
Lähde: Suomen purjehdus ja veneily ry:n tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – olutta ja Jägermeisteria kisassa litkinyt hiihtäjä ulos!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Katsojat hieroivat silmiään – hiihtäjä joi olutta kesken kilpailun
- Arsi Ruuskasen kyyti hyytyi pahasti – Aino-Kaisa Saarinen esittää epäilyn
- Suomalaisen huima kehitys huomattiin – olympiamitalisti ylistää Suvi Minkkistä