Tanja Kylliäinen SE-ajalla alle Rion olympiarajan – ”Ei enää mitään rajoja!”
Kuva: Getty Images
Suomalaisuimari Tanja Kylliäinen oli 200 metrin sekauinnin karsintojen nopein Minneapolisissa uitavissa Arena Pro Swim Series -kisoissa lauantaina. Kilpailut uidaan 50 metrin radalla, ja ne ovat kansainvälisen uimaliiton hyväksymät näyttökilpailut Rion olympiauinteihin.
Kylliäinen kiiti aikaan 2.14,20 parantaen kolmella sadasosasekunnilla Emilia Pikkaraisen nimissä vuodesta 2009 ollutta Suomen ennätystä. Kylliäinen alitti myös ensi kesän Rion olympiauintien A-rajan (2.14,26) kuudella sadasosasekunnilla.
– Olen niin helpottunut, innoissani ja ennen kaikkea motivoitunut. Tästä on todella hyvä jatkaa kautta, kun olympiarajakin alittui. Kova työ toi nyt tuloksensa ja minusta tuntuu, että nyt ei ole enää mitään rajoja! Kylliäinen iloitsi Minneapolisista.
Kylliäinen on metsästänyt olympiarajaa ahkerasti, tänä vuonna hän on uinut jo neljästi alle 2.15.
– A-raja oli nyt kaikki kaikessa, olen uinut tämän näyttöaikana nyt kahdeksan kertaa, ja vihdoin se tuli. Nyt vain illan finaaliin hyvä suoritus ja vielä parempi vauhdinjako, haluan nähdä miten hyvä voin olla. Seuraava tavoite on 2.12–2.13, jolloin semifinaalipaikka Riossa olisi realistinen tähtäin, Kylliäinen täydensi.
Matkan finaali uidaan Minneapolisissa Suomen aikaa sunnuntain vastaisena yönä. Kylliäisellä on finaalissa rinnallaan kovia vastustajia, kuten alkukilpailun neljänneksi uinut Caitlin Leverenz, Lontoon olympialaisten pronssimitalisti samalla matkalla.
Kylliäinen on jo viides suomalainen Rion olympiauintien näyttöaikana A-rajan alle uinut uimari. Muut ovat Ari-Pekka Liukkonen, Jenna Laukkanen, Matias Koski ja Matti Mattsson.
Lähde: Suomen Uimaliitto
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Tour de France 2026: TV, aikataulu, etapit, reitti
- Motonet GP Joensuu 8.7.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa