Monivuotinen huippuhakkuri jättämässä lentopallomaajoukkueen
Kuva: Getty Images
Viime kausina runsaasti loukkaantumisista kärsinyt hakkuri Mikko Oivanen on päättänyt jättää hyvästit lentopallomaajoukkueelle. Ihan lopullisesti ei pitkään jo maajoukkueen miehistöön kuulunut 29-vuotias huittislainen näkemiin sano, mutta tällä hetkellä päätös on selkeä. 216 maaottelua saattaa siis jäädä lopulliseksi määräksi.
– Viime kesät ovat olleet melko vaikeita, enkä ole pystynyt treenaamaan kunnolla. Tämä taas on näkynyt peliajassa ja en ole koskaan tottunut vaihtonurkkauksessa seisomaan, Oivanen kertoo.
Oivanen kertoo samalla, ettei myöskään seurajoukkuekausien aikana ole päässyt viime vuosina täyteen iskuun. Huili on siis paikallaan.
– Pakko kuntouttaa itseään kesäisin ja yrittää olla näin seurakaudella paremmassa kunnossa. Nyt alkukausi on sujunut ihan mukavasti, kun sai kesällä paikkoja kuntoon. Eikä siitä ole kenellekään hyötyä, jos yrittää väkisin roikkua mukana. Edes treeneissä ei tuntunut viimeksi pystyvän auttamaan joukkuetta. Parempi sinne on ottaa nuorempua kehittymään, Oivanen listaa.
Lähde: Lentopalloliiton tiedotus
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ampumahiihdon superpari jakoi suuren uutisen – MM-kisat jäävät välistä
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Veera Mattila kertoo salaisuutensa – lapsuus maatilalla näkyy yhä arjessa
- Santtu Heikkinen avasi vaikean jaksonsa Ylelle – ”Tuntui, ettei tästä tule mitään”
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa
- Iso käänne Saga Vannisen uralla – uusi valmennustiimi ja uusi kotikaupunki
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- SE-nainen Ella Junnila teki rohkean ratkaisun – nyt haetaan ennätyksiä uudella tavalla
- IS: Huippunimi sivuun Kalevan kisoista
- Moukaritähti Krista Tervo ilahdutti seuraajiaan – kihlattu teki yllätysesiintymisen
- EM-kisojen alla yllättävä ilmoitus – eurooppalaistähti lopettaa uransa välittömästi
- Topi Raitanen teki ison päätöksen – avasi tilanteensa Ylelle
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana
- Kaisa Mäkäräinen vaihtoi täysin vapaalle – kesäkuvat ihastuttavat
- Riitta-Liisa Lassila voitti suuren pelkonsa – julkaisi pysäyttävän tunnustuksen
- IL: Tero Pitkämäki kertoo suomalaisen yleisurheilun suurimman ongelman
- Suomen MM-joukkue julki – yksi valinta ratkaisi samalla EM-kisojen kohtalon
- Täysin ylivoimainen suoritus – suomalaiskonkari kirjoitti historiaa