Jarkko Nieminen palaa tenniskentille maaliskuussa!
Kuva: Getty Images
Suomi kohtaa Davis Cupin Euroopan-Afrikan lohkon II ryhmässä Zimbabwen 4.-6. maaliskuuta 2016. Sinivalkoiset isännöivät kolmipäiväistä kohtaamista Kittilässä ja Levillä, mikä tekee otteluista Davis Cupin historian pohjoisimman tapahtuman.
– Halusimme järjestää vähän erilaisen tennistapahtuman ja esitellä zimbabwelaisille samalla kaunista Lapin talvea. Kittilän kunta lähti heti aktiivisesti ideaamme mukaan, samoin kuin Levin alueen yrittäjät. Haluankin jo tässä vaiheessa kiittää heitä lämpimästä vastaanotosta, Suomen Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho sanoo Tennisliiton tiedotteessa.
Eksotiikkaa on taatusti luvassa, kun Afrikan helteisiin tottuneet pelaajat saapuvat tunturiin. Myös Suomen pelaajille luminen miljöö luo mukavaa vaihtelua. Joukkue julkistetaan 10 päivää ennen kohtaamista, mutta varmaa on jo se, että ammattilaiskentät jättänyt Jarkko Nieminen on mukana kokoonpanossa.
– Olen aina edustanut mielelläni Suomea Davis Cupeissa, ja etenkin kotiotteluissa on omanlaistaan taikaa. Odotan innolla Levin-matkaa, sillä suomalainen luonto ja erityisesti Lappi ovat lähellä sydäntäni. Onkin kiinnostavaa päästä pelaamaan tennistä tunturien keskellä, Nieminen kertoo.
Hänen tennismailansa on saanut levätä uran päätöksen jälkeen, mutta liikunta ei ole jäänyt. Nieminen on pitänyt kuntoa yllä käymällä muun muassa luistelemassa, pelaamassa salibandya ja treenaamassa kuntosalilla.
– Pääsen aika nopeasti pelivireeseen. Varsinaisia otteluita en pelaa ennen Davis Cupia, mutta treenimatseja kylläkin. On todella mukava päästä jälleen Suomen joukkueen kanssa kentälle.
Ottelut pelataan Kittilän Urheiluhallissa, jonne tuodaan Final Nightissa nähty, uudelleen hitaammaksi maalattu kenttäalusta. Kentän ympärille rakennetaan katsomo 500-600 hengelle. Lipunmyynti alkaa helmikuun alussa.
Suomi ja Zimbabwe kohtasivat Davis Cupissa myös vuonna 1996, jolloin Zimbabwe vei kotonaan voiton 4-1. Suomen riveissä pelasi tuolloin muun muassa joukkueen nykyinen kapteeni Kim Tiilikainen.
Lähde: Tennisliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan
- Juoksija oli lähes kaksi vuotta sivussa – sitten tuli jättipaukku
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Golflegendan käytös kohuttaa – sai potkut golfklubilta
- Hurja tunnustus podcastissa – Aleksi Valavuori joutuu leikkaukseen
- MM-kisat räjähtivät käyntiin – kolme punaista korttia ja täydellinen kaaos avausottelussa
- Kalle Palander ja Aleksi Valavuori kohtaavat lauantaina – ”Eihän Aleksi oo koskaan huippu-urheillut yksilölajeissa”
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti
- 20-vuotias sensaatio räjäytti pankin – maailmanennätys uusiksi hurjalla ajalla
- Talvilajien tukirahat jaettu: nämä suomalaiset hiihtäjät nousivat kärkinimiksi
- IS: Kaisa Mäkäräisen kohtalo Ylellä selvisi
- Suomalaisaituri löysi vihdoin kadonneen vauhtinsa – kilpailun jälkeen iso paljastus
- Alisa Vainio kohtasi Suomen presidenttiparin – julkaisi näyttävän kuvan
- Venla Lehtonen villiintyi polttareissa – julkaisi harvinaiset juhlakuvat
- Krista Tervo nosti esiin uuden suomalaisen superlupauksen – ”Hänestä vielä kuullaan”
- Suomalainen hiihtotähti vaihtoi maisemaa – vaikea kisakausi takana
- Norjan hiihtokuningattaren ratkaisu sai asiantuntijat haukkomaan henkeään
- Suomalainen yllätysnimi löi tiskiin jättituloksen ja nousi Euroopan kärkitasolle
- Vesisade ei pysäyttänyt superlupausta – uusi SE kirjattiin vakuuttavasti