Kiteen Pallo nappasi viime kauden Suomen mestarin riveihinsä
Kuva: Juha Tamminen
Kiteen Pallo -90 on hankkinut kaksi uutta pelaajaa superpesisjoukkueeseensa.
Uudet pelaajat ovat Sotkamon Jymyn Jussi Korhonen ja Veli-Matti Sigvart. Puurtilan Kisa-Poikien kasvatti Sigvart on viime kauden Suomen mestari Sotkamon Jymystä. Miehillä on yksivuotiset sopimukset.
KiPan pelinjohtaja Mikko Huotari kertoo, että ensi kesän superpesisjoukkue on nyt kasassa.
– Meillä on ollut talven mittaan uskomaton loukkaantumissuma. Se helpottanee lähiaikoina niin, että yhtä kahta pelaajaa lukuunottamatta kaikki ovat piakkoin pelikuntoisia, Huotari toteaa seuran tiedotteessa.
Kiteen Pallo on asettanut ensi kauden tavoitteeksi runkosarjassa sijat 6-8.
– Tällä joukkueella tavoite on täysin realistinen, Huotari sanoo.
Kiteen Pallon talous on kohentunut edelliskaudesta huimasti. Viime kaudella seuran taloudellinen tulos oli 10 000 euroa tappiollinen, mutta edelliskaudella tappio oli 160 000 euroa.
– Taloudessa on edelleen tiukkaa, mutta asiat hoituvat nyt suunnitellusti, KiPan puheenjohtaja Veini Haapasalo ja varapuheenjohtaja Seppo Hakulinen kertovat.
Kiteen Pallo on talven aikana uudistanut monella tavalla toimintaansa. Seuraan on perustettu uusina toimieliminä verkostoitumista edistävä KiPa-klubi ja junioritoiminnasta vastaava Junioriklubi.
Lähde: Kiteen Pallo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Karu totuus paljastui TV-kuvista – uskomaton ME-tulos heitettiin roskakoriin!
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset