Dopingista kärähtäneen isä epäilee salaliittoa: ”Tämä on absurdia – lopetimme tablettien käytön syksyllä”
Kuva: Getty Images
Venäläisen huippu-urheilun dopingkäryt jatkuivat tiistaina, kun pikaluistelun maailmanmestari Pavel Kulizhnikov jäi kiinni kielletyn aineen käytöstä.
Käry kävi, sillä Kulizhnikov oli käyttänyt vuoden alusta kielletyksi aineeksi luokiteltavaa sydänlääke meldoniumia. Esimerkiksi tennistähti Maria Sharapova sekä jäätanssija Jekaterina Bobrova kärysivät aiemmin samasta aineesta. Niin ikään Kulizhnikovin maanmies ja kaukalopikaluistelussa olympiakultaa Sotshissa 2014 voittanut Semen Elistratov jäi kiinni meldoniumista.
Kulizhnikovin isä Aleksandr ei voi ymmärtää tapahtunutta. Hän epäilee jopa jonkinlaista salaliittoa menestynyttä poikaansa kohtaan.
– Pashalla ei ollut syytä ottaa kiellettyä ainetta. Tämä on puhdasta provokaatiota, Aleksandr Kulizhnikov jylisee R-Sportille.
– Ihmiset halusivat ottaa kilpailijan sivuun ja onnistuivat siinä. Tämä on absurdia! Lopetimme näiden tablettien käytön jo syksyllä.
Kulizhnikov voitti helmikuussa MM-kultaa matkakohtaisissa 500 metrillä Soulissa Etelä-Koreassa. Samassa kisassa Mika Poutala jäi neljänneksi häviten MM-pronssin kuudella tuhannesosalla. Mikäli Kulizhnikovin B-näytekin on positiivinen, nousee Poutala pronssille.
R-Sportin mukaan Pavel Kulizhnikov sai tietää kärystään muutamia päiviä sitten. Hän on pyytänyt B-näytteen tutkimista.
LUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan