Terhi Stegars sai kutsun kouluratsastuksen maailmancupin finaaliin.

Kouluratsastaja Stegars sai juuri kutsun ratsastaa oriilla Axis TSF kouluratsastuksen maailmancupin finaalissa Göteborgissa pääsiäisenä. Ohjelma Grand Prix ratsastetaan perjantaina ja finaali ratkotaan sunnuntaina GP vapaaohjelmassa.

Kutsu tuli suomalaisratsastajalle viime hetkessä poisjääntien vuoksi. Stegarsilla oli vain viisi tuntia aikaa tehdä päätös, ja hän päätti tarttua haasteeseen kovasta vilustumisesta ja lyhyestä valmistautumisajasta huolimatta.

– Kai se on urheiluhenki, urheilijan sydän, joka teki lopulta päätöksen. Kävin myös lääkärissä varmistautumassa, että on ok kilpailla. Olen onneksi paranemaan päin, Stegars sanoo käheän tukkoisella äänellä.

Valmistautuminen poikkeaa myös hevosella tavanomaisesta.

– Ratsastin Axisksella viimeksi kaksi viikkoa sitten, se on ollut laitumella, juoksutuksessa ja maastoillut, Stegars selvittää.

Suomalaisratsukko osallistui maailmancupin finaaliin vuosi sitten Las Vegasissa Yhdysvalloissa, missä se oli kolmastoista. Aachenin EM-kilpailuissa Stegars oli kahdeskymmenes henkilökohtaisessa GP Special -mitaliottelussa.

Lähde: Suomen ratsastajainliiton tiedote