Naisten lentopallon maajoukkueryhmä on tässä – ”Seuraava steppi Euroopan 12 joukkoon”
Kuva: Getty Images
Päävalmentaja Tapio Kangasniemi on valinnut 26 pelaajan suuruisen naisten lentopallon maajoukkueryhmän, jonka kauden 2016 päätavoitteena ovat EM-karsinnat syyskuussa.
Rymässä vain neljä pelaajaa on syntynyt 1980-luvulla (Kaisa Jokinen, Eeva Puukka, Heidi Rovanperä ja Saana Koljonen) ja ensimmäistä kertaa siinä nähdään myös 2000-luvulla syntynyt pelaaja, kun Kangasaniemi valitsin mukaan Suvi Kokkosen.
Ryhmään valituista pelaajista yhdeksällä ei ole vielä tilillään naisten maaotteluita.
Kangasniemi näkee joukkueen nuoruuden haasteena sekä vahvuutena ja odottaa seuraavan askeleen olevan EM-lopputurnaukseen selviytymisen.
– Mielenkiintoinen tilanne, sillä joukkueen ikärakenne alkaa vasta lähestyä huippuvuosia kulmapelaajien osalta. Samalla tiedän, että nuoret listalla olevat ovat motivoituneita ja valmiita tekemään töitä pitkällä aikajänteellä. Hieno ja samalla haasteellinen tilanne siis valmentajan näkökulmasta.
– Seuraava steppi olisi otettava ja se on Euroopan 12 joukkoon tien raivaaminen. Se vaatii edelleen raakaa työntekoa ja selkeitä, lentopallon ehdoilla, tehtyjä valintoja, päävalmentaja Kangasniemi sanoo.
EM-karsinnat syyskuussa kahtena turnauksena
EM-karsinnat pelataan kahtena neljän joukkueen turnauksena, jossa Suomen (ranking 23.) lisäksi ovat mukana Puola (ranking 8.), Unkari (14.) sekä voittaja toukokuussa pelattavasta karsintalohkosta, jossa ovat mukana Tanska, Ruotsi, Viro ja Luxembourg. Ensimmäinen karsintaturnaus pelataan Unkarissa 15.-18. syyskuuta ja toinen 22-25. syyskuuta Puolassa. Lohkon voittaja saavuttaa EM-lopputurnauspaikan ja lohkokakkonen pääsee jatkokarsintoihin. EM-lopputurnaus pelataan 2017 Georgiassa ja Azerbaidjanissa. Naisten maajoukkueohjelma alkaa testileirillä Kuortaneen urheiluopistolla 20.-22. kesäkuuta. Kesä-heinäkuun vaihteessa maajoukkue leireilee Tampereella ja varsinainen leiritys EM-karsintoihin käynnistyy Kuortaneella 8. elokuuta. Ohjelmassa on todennäköisesti harjoitusottelut 20-21.elokuuta sekä 3.-4. syyskuuta.Naisten maajoukkueryhmä 2016 (Ikä/pituus/maaottelut)
Passarit: Kaisa Alanko Wiesbaden (Saksa) (23/173/37) Katja Kylmäaho HPK (21/172/16) Iida Paananen Pölkky Kuusamo (22/167/-) Heidi Rovanperä Wovo Rovaniemi (28/179/-) Laitapelaajat: Ronja Heikkiniemi LP Viesti (17/181/-) Elli-Noora Hiltunen LP-Vampula (22/178/-) Salla Karhu OrPo (21/176/12) Suvi Kokkonen JyväsLentis/ Kuortane (16/182/-) Piia Korhonen HPK (19/185/21) Jessica Kosonen Wovo Rovaniemi (19/171/12) Noora Kosonen LP Viesti (22/182/19) Lotta Piesanen Pölkky Kuusamo (18/178/-) Nelli Rantanen Wovo Rovaniemi (19/185/12) Hanna Salomäki Gislaved (Ruotsi) (21/176/-) Pauliina Vilponen LP Viesti (24/190/48) Keskipelaajat: Karoliina Friberg HPK (22/187/-) Kaisa Jokinen LP Viesti (32/186/73) Iida-Emilia Kivimurto Pölkky Kuusamo (20/186/15) Roosa Laakkonen LP Kangasala (21/191/7) Michaela Madsen HPK (22/183/-) Laura Pihlajamäki CSM Bukarest (Romania) (25/193/61) Eeva Puukka OrPo (26/185/32) Eveliina Vilponen LP Kangasala (21/180/13) Daniela Öhman LP Kangasala (19/184/12) Liberot: Saana Koljonen HPK (27/166/9) Roosa Koskelo LP Viesti (24/164/27) Lähde: LentopalloliittoLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lotta Harala lähtee EM-radalle poikkeuksellisesta tilanteesta – ”En sitä täällä mieti”
- Hilla Uusimäen ja Heidi Salmisen EM-urakka päättyi pettymykseen – karu loppu välierissä
- Ylen asiantuntija hämmästyi Ilona Monosen menosta – finaalissa voi tapahtua mitä tahansa
- IS: Kimmo Kinnunen ei päästänyt superlupausta Seppo Rädyn luokse: ”Sinne et mene”
- Motonet GP Espoo 19.8.2026
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – Wilma Heltelä pääsee tositoimiin
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- Wilma Heltelä ei enää pakene paineita – lataa suorat sanat mitalijahdista MTV:lle
- IS: Mika Poutala vakavassa onnettomuudessa – karu tieto sairaalasta
- Kausi ohi! Suomen yleisurheilutähdelle musertava uutinen
- Yleisurheilun EM-kisat 11.8.2026 – päivän suomalaiset, aikataulu, tv-lähetykset
- LIVESEURANTA: Yleisurheilun EM-kisojen avauspäivä takana – näin suomalaiset suoriutuivat
- Yleisurheilun EM-kisat 10.8.2026 – päivän ohjelma, aikataulu, tv ja suomalaiset
- LIVESEURANTA: EM-kisojen toinen kilpailupäivä – Wilma Heltelä pääsee tositoimiin
- Enni Virjonen rikkoi hiljaisuuden MM-kultansa jälkeen – Saga Vanninen reagoi heti
- IS: Mika Poutala vakavassa onnettomuudessa – karu tieto sairaalasta
- Wilma Heltelä ei enää pakene paineita – lataa suorat sanat mitalijahdista MTV:lle
- Kausi ohi! Suomen yleisurheilutähdelle musertava uutinen
- Lotta Haralan viimeinen EM-reissu alkoi tutulla ongelmalla – perillä odotti kiva yllätys
- Suomalainen oli kiinni MM-kullassa – joutui kuitenkin taipumaan lopussa