Suomalaispelaaja nautti olostaan Romaniassa – ”Tavoite on jo saavutettu”
Kuva: Juha Tamminen
Lentopalloilija Tomi Rumpusen viime vuosi oli varsin vaiherikas. Mestaruusliigassa Raision Loimu oli jäänyt niukasti ilman mitalia.
Kevätauringon ja maajoukkuekutsun myötä miehen ura lähti uuteen nousuun. Sopimus Kyprokselle kariutui kalkkiviivoilla, mutta uusi pelipaikka löytyi elokuun lopulla Romaniasta.
– Pelit ovat menneet ihan hyvin. Seuran tavoite, sijoittuminen kahdeksan parhaan joukkoon, on myös jo saavutettu, Tricolorul LMV Ploieștin yleispelaaja kertoo.
Romanian pääsarjassa neljä parasta pelaavat omat pudotuspelinsä, samoin sijoille 5-8 sijoittuneet joukkueet. Rumpusen edustama Tricolorul LVM päätyi lopulta runkosarjassa kuudenneksi. Suomalaispelaajan rooli on tällä kaudella ollut hieman hyökkäävämpi kuin aikaisemmin. Rumpunen on kuulunut joukkueensa aloitusseitsikkoon koko kauden ajan.
– Aurinko paistaa ja ilmat lämpenevät. Myös omat peliotteet kohenevat koko ajan, joten odotan innolla, mitä tämä kevät tuo tullessaan, Loimun kasvatti innostuu.
Hietanen loppukaudeksi Sveitsistä Turkkiin
Matti Hietanen aloitti kautensa lokakuussa Sveitsin pääsarjassa #Dragons Luganon riveissä. Joukkueen pudottua tammikuun lopussa Mestarien liigasta CEV Cupiin, siirtyi Hietanen saman tien Turkin B-liigassa pelaavaan Gümüşhane Torul Gençlikiin. – Vastuu on aika kova ja omalta osaltani pelit ovat menneet hyvin. Sarjassa saa olla kaksi ulkomaalaista per joukkue, toinen on serbialainen hakkuri, Hietanen kertoo. Viikonloppuna Ankarassa pelatussa playoff-turnauksessa koillisturkkilainen Gümüşhane sijoittui toiseksi ja selvitti samalla tiensä Bursassa huhtikuun toisena viikonloppuna pelattavaan neljän joukkueen finaaliturnaukseen, jonka kaksi parasta nousevat ensi kaudeksi Turkin A-liigaan. Lähde: LentopalloliittoLUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Kalle Palander laukoi alatyylistä tekstiä IS:lle – teki yhden asian selväksi
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Ura ohi: Suomalainen hiihtoässä tekee nyt historiallisen aluevaltauksen
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa