Kaikkensa antanut Ville Lång tippui Tahitilla – ”Jännitys vei vallan”

Tahitin kansainvälisessä sulkapalloturnauksessa pelattiin eilen Suomen aikaan illalla puolivälierät. Osaa tähän International Challenge –tason turnaukseen Suomesta otti Ville Lång, joka oli todella lähellä välieräpaikkaa.
Lång (mrank 76) kohtasi Tahitin puolivälierissä Sri Lankan Niluka Karunaratnen (mrank 107). Puolivälierissä jännitys olympiapaikan mahdollisesta varmistumisesta otti Långista otteen ja ensimmäisen voitetun erän ja toisen erän useamman ottelupallon jälkeen Lång omien sanojensa mukaan mureni täysin.
Karunaratne vei lopulta ottelun pistein 19-21, 22-20, 21-10. Ottelu kesti tunnin ja 46 minuuttia, joka piti sisällään tiukan pelin lisäksi myös ankaraa kentän kuivausta.
– Annoin kaikkeni. Se ei kuitenkaan aina riitä. Jännitys oli vietävä. Harvoin myönnän, että jännitys ottaa minusta vallan, mutta en voi muullakaan asiaa selittää. Voitto tästä ottelusta olisi vienyt minut todella lähelle olympiapaikan varmistumista, mitä tulin täältä hakemaan. Vaikea kuvailla ajatuksiani, täysin mahdotonta. Pettymys päällimmäisenä tietysti mielessä, Lång harmittelee Facebook-sivuillaan.
Seuraavaksi Långilla on edessä EM-kisat, jotka käydään Ranskassa. EM-kisat ovat viimeiset olympiakarsintakisat ja pelaajavalinnat olympialaisiin tehdään toukokuun alussa. Långin avausvastus EM-kisojen ensimmäisellä kierroksella tiistaina on irlantilainen Scott Evans (mrank 64).
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Muuttokuorma lähti: Johanna Matintalo teki tilannepäivityksen
- Krista Tervo teki merkittävän muutoksen ulkonäköönsä – tämä näky tulee pian tutuksi kaikille
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Ilona Mononen voitti kaiken – lähetti erityiset kiitokset tällä miehelle
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Se oli sitten siinä: Annimari Korte teki uuden aluevaltauksen
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Yhdessä vuosien tauon jälkeen – Riitta-Liisa Roponen festareilla kiekkomiehen seurassa
- Saga Anderssonilta huima temppu – riemu repesi jo ennen rimalle tuloa
- Nyt uidaan syvissä vesissä – suomalaisjuoksija keskeytti 800 metrin kilpailun
- Lotta Harala paljasti, mitä hänen kisa-asunsa alta löytyy
- Ristomatti Hakola julkaisi yhteiskuvan rakkaansa kanssa – viesti olikin sitten tyly
- Rakkautta ilmassa: Suomalaisen yleisurheiluparin unelma toteutui
- Paljastus: Reetta Hurske päätyi yöpymään itselleen tuntemattoman yleisurheilijan kanssa
- IS: Valmentaja lausui shokeeraavat sanat Nooralotta Nezirille – yhteistyö päättyi siihen paikkaan
- Kaisa Mäkäräinen reagoi Laura Dahlmeierin tapaukseen – lausui kaksi paljonpuhuvaa sanaa
- Hiihtotähti laittanut itsensä hirmukuntoon kesällä – naisen muskelit ällistyttävät