Iivo ja Kerttu Niskanen: järisyttävä ilmoitus!
Maastohiihdon suuri veli-sisko-yhteistyö saa aivan uuden ulottuvuuden. Iivo Niskanen on päättänyt ripustaa omat kilpasuksensa naulaan kuluvan kauden jälkeen.
Niskanen kertoo siirtyvänsä sisarensa Kerttu Niskasen henkilökohtaiseksi valmentajaksi.
– Olen pohtinut tätä jo pitkään. Oma ura on ollut uskomaton matka, mutta nyt on aika antaa takaisin ja keskittyä siihen, missä voin vaikuttaa eniten. Kerttu on edelleen yksi maailman parhaista hiihtäjistä, ja yhdessä meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus viedä hänen suorituskykyään seuraavalle tasolle, Niskanen kertoo SuomiUrheilulle.
Niskasten perhe on jo vuosia harjoitellut yhdessä, mutta nyt yhteistyö tiivistyy entisestään.
Kerttu Niskanen, joka on viime vuosina harjoitellut osittain maajoukkueen ulkopuolella, on innoissaan veljensä päätöksestä.
– Totta kai olen iloinen… tai no, en tiedä. Toisaalta Iivo tuntee minut paremmin kuin kukaan. Toisaalta hän on se sama tyyppi, joka lapsena vei mun sukset piiloon ja väitti, että ne varastettiin. Nyt hän päättää mun treeniohjelmasta.
– Tämä voi mennä joko todella hyvin tai todella huonosti. Jos hän käskee mua tekemään 60 kilometrin rullahiihtotreenin aamukuudelta, vaihdan valmentajan saman tien, Kerttu naurahtaa aprillipäivänä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nooralotta Neziri koki karun kohtalon – ”se on minun syyni”
- Suomen EM-toivo teki kovan päätöksen – Kalevan kisat jäävät väliin
- HS: Wilma Heltelältä nolo paljastus – ”Nykyään tajuan”
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- SM-finaali sai uskomattoman käänteen – Saara Keskitalo nousi draaman jälkeen