Suomen Ilari Kujala kukisti Euroopan olympiakarsintaturnauksen 75-kiloisten 2. kierroksella Euroopan kisojen voittajan ja MM-pronssimitalisti Michael O’Reillyn tuomariäänin 3-0.

Suomalainen lähti otteluun haastajan asemasta, mutta osoitti rautaista itseluottamusta pelaamalla tarkalla nyrkkeilyllä voiton itselle turnauksen ykkössijoitetusta irlantilaisesta. Kujala otteli aktiivisesti läpi ottelun ja piti hallinnan tarkalla nyrkkeilyllä.

– Ensimmäinen erä meni yllättäen irlantilaiselle, mutta kaksi seuraavaa erää kaikin tuomariäänin Ilarille, päävalmentaja Jarkko Pitkänen iloitsi voiton varmistuttua.

Kaikin tuomariäänin 3-0 tullut voitto takasi Kujalan paikan kahdeksan parhaan joukossa. Seuraavaksi Kujala kohtaa keskiviikko-iltana maaliskuussa GeeBee-turnauksen voittaneen Ranskan lyöntikoneen Christian Mbilli Assomon. Miesten sarjoissa olympiapaikan saa kolme parasta.

Hongalle tappio

Raskaassa sarjassa tiistai-illan päätti Tomi Hongan ottelu kakkossijoitettua Ukrainan Gevorg Manukiania vastaan. Moninkertainen arvokilpailumitalisti Manukian vei voiton 3-0, mutta Honka haastoi kaikki erät ja oli ottelussa hyvin mukana alusta loppuun.

– Raskas taistelu ensimmäisessä ottelussa ja hyvin myöhäinen otteluajankohta vei parhaan terävyyden Tomin nyrkkeilystä, Pitkänen kommentoi.

Lähde: Nyrkkeilyliitto