Suomalaispari taitoluistelun MM-finaaliin 18:s – ”Oli mahtava fiilis”
Kuva: Getty Images
Cecilia Törn ja Jussiville Partanen sijoittuivat 18:nneksi jäätanssin MM-finaalissa Bostonissa.
Suomalaispari putosi vapaatanssiosuudessa yhden sijan ja keräsivät kokonaispisteet 132,85. Maailmanmestaruuteen luistelivat Ranskan Gabriella Papadakis ja Guillaume Cizeron, jotka uusivat mestaruutensa. Hopealle sijoittui Yhdysvaltojen Maia Shibutani–Alex Shibutani ja pronssille saman maan Madison Chock–Evan Bates.
Suomalaisten muutoin hyvin sujuneeseen vapaatanssiin sattui yksi isompi virhe; Partanen kompastui yllättäen ja kaatui, josta heitä sakotettiin pisteen verran. Myös askelsarjojen vaikeustasot jäivät totuttua alhaisemmiksi.
MM-kokemus oli Törn-Partaselle mieleinen ja sijoitus kovassa joukossa oli jatkon kannalta lupaava. Viime vuoden MM-kilpailussa Shanghaissa pari jäi vielä finaalin ulkopuolelle.
– Oli mahtava fiilis luistella. Hiukan harmittaa Jussivillen kaatuminen. Se tuli yllättäen, sillä emme ole koskaan vielä kaatuneet tehdessämme ohjelmaa, emme edes harjoituksissa. Tämä oli meille kuitenkin hyvä kokemus, sillä on tärkeää päästä jatkamaan heti epäonnistumisen jälkeen. Nyt olimme hetken ihmeissämme ennen kuin pystyimme jatkamaan, Cecilia Törn sanoi.
Kaiken kaikkiaan kausi on ollut suomalaisparille menestyksekäs. Suomalaiset ovat kohennelleet kauden mittaan ennätyspisteitään ja napsineet kansainvälisiä palkintosijoja. MM-kilpailu päättää parin kauden, jonka jälkeen alkaa uusien ohjelmakoreografioiden työstäminen.
Tuleva kausi tuo oman lisäjännityksensä, sillä seuraavat lajin MM-kilpailut käydään kotijäillä Helsingissä keväällä 2017.
Lähde: Taitoluisteluliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalainen CS-tähti dominoi miljoonaturnauksessa – jättipotti kilahti tilille
- Suomalaiselle karu pettymys Pariisissa – voitto suli käsistä dramaattisella tavalla
- Max Verstappenilta kysyttiin lopettamisesta – tarjosi yllättävän vastauksen
- Jussi Utriainen, 47, mykisti puolimaratonilla – paljastus treenimäärästä loksauttaa leuat
- Sami Välimäki ylsi historialliseen sijoitukseen – näin paljon rahaa kilahti tilille
- Olli Jokinen löi tiskiin yllätysratkaisun – tässä on Mikael Granlundin paikka Leijonissa
- Jasmi Joensuu ja Leijonat-hyökkääjä: iso elämänmuutos!
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Ice Cage päättyi rajuun näkyyn – suomalaisveteraani moukaroitiin pahaan kuntoon
- Suomalaistähdeltä jättiveto Sveitsissä – johti ME-naista lähes maaliin asti
- Jasmi Joensuu ja Leijonat-hyökkääjä: iso elämänmuutos!
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Sami Välimäki ylsi historialliseen sijoitukseen – näin paljon rahaa kilahti tilille
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- Olli Jokinen löi tiskiin yllätysratkaisun – tässä on Mikael Granlundin paikka Leijonissa
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Ice Cage päättyi rajuun näkyyn – suomalaisveteraani moukaroitiin pahaan kuntoon