Suomalaismelojat hyvistä asemista olympiakarsintoihin – ”Näkyi testivedoissa heti”
Kuva: Getty Images
Kaikki neljä suomalaismelojaa odottavat innolla ja luottavaisina olympiakarsintoja, jotka kilpaillaan Duisburgissa keskiviikkona ja torstaina. Harjoituskausi on tuonut testienkin perusteella toivottua kehitystä haluttuihin osa-alueisiin, ja sen lisäksi kaikki ovat pysyneet terveinä.
Belgiassa leirillä tehdyt testivedot ovat kertoneet hyvää viestiä kehityksestä, mikä antaa hyvän lähtökohdan kansainvälisen kauden avauskilpailuihin.
– Huomaan selkeästi eron viime vuodesta. Olen talven aikana saanut selkeästi lisää voimaa. Viime vuonna totesimme, että voimapuolella pitää saada kehitystä, että pystyisin tuottamaan enemmän tehoa puhtaasti. Siihen on paneuduttu, ja hyvin on päästy eteenpäin. Se näkyi testivedoissa heti, pystyin kelistä riippumatta paljon tasaisempaan suoritukseen, 200 metrillä yksikössä kilpaileva Niklas Vettanen kertoo.
Dietrich hakee tahdonvoimaa viimeiselle 250 metrille
Yksikössä 1000 metrillä kilpaileva Miika Dietrich sanoo myös tilanteensa olevan hyvä. Alla on onnistunut harjoituskausi, jonka hän on pystynyt vetämään ohjelman mukaan. – Kokonaisuutena on satsattu kaikkeen. Enemmän voimaa, enemmän fyysistä kestävyyttä. Muutos aiempaan on, että on pitänyt tehdä kovempia harjoituksia aikaisemmassa vaiheessa, kun olympiakarsinnat ovat näin aikaisin. Ruuvia on kiristetty aikaisemmassa vaiheessa. Dietrichillä on vahva näkemys siitä, missä hänen pitäisi olla vielä aiempaa parempi. – Viime vuodesta lähtien tonni on lähtenyt kulkemaan paremmin kuin aikaisempina vuosina. Viimeiselle 250 metrille pitäisi vielä löytää tahdonvoimaa, että pystyisi oikeasti vääntämään kropasta kaiken irti, ettei vauhti putoa. Että pystyisi kamppailemaan loppuun asti kärkisijoista. Se on ollut heikkouteni, mutta olen nyt saanut sitä käännettyä parempaan suuntaan, Dietrich sanoo.Hakala ja Nykänen toivovat pientä myötäistä
Kaksikossa Suomea edustavat 1000 metrillä Jeremy Hakala ja Miika Nykänen. He pohtivat, että kauden avaus heti olympiakarsinnoilla voi olla pelkästään hyvä asia. – Voi olla loppupeleissä paljon helpompi lähteä näin, kun ei tiedä muiden vauhtia. Pystyy ennakkoluulottomammin lähtemään kisaan. Ei tule itselle mitään ennakko-odotuksia. Harjoituskaudella kaksikko on keskittynyt pitkälti perustyöhön, fyysisten ominaisuuksiensa kehittämiseen. Heidän kilpailumatkansa haastavin kohta riippuu kelistäkin. – Meillä aika usein kovemmassa vastasessa on ollut sellaista, että pitäisi päästä alkuun kovempaa vetämään. Toisaalta taas jos on ollut hyvä myötäinen, niin silloin kolmas kaksipuolikas on ollut sellainen, missä saadaan petrattua. Kelistä Duisburgiin toiveissa olisi sellainen, että sopivan lämmintä ja ehkä pieni myötäinen vire, se on varmaankin meille paras, Hakala ja Nykänen sanovat. Lähde: Melonta- ja soutuliittoLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Johanna Matintalo romahti – valmentaja reagoi heti
- Urheilupomolta rehellistä puhetta Ylellä – myönsi maastohiihdon todellisen ongelman
- Suomen olympiahaaveet sulivat viimeisillä kilometreillä – henkilökohtaiset mitalit jäivät haaveeksi
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Täysi suksikaaos 50 kilometrillä – nappasi kilpailijan sukset
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Lindsey Vonn tyrmää syytökset itsekkyydestä – julkaisi napakan vastauksen
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Donald Trumpin olympiasuunnitelmiin muutos
- Hiihtomaajoukkueen jäsenten toiminta herätti ihmetystä Ylellä – HS ja IL saivat valmentajat kiinni
- Norjalaisten kultataistossa kuohui – Kläbo paljasti turhautumisensa
- Therese Johaug vihjasi paluusta – lähetti viestin Frida Karlssonille
- Täysi suksikaaos 50 kilometrillä – nappasi kilpailijan sukset
- Hiihtomaajoukkueen jäsenten toiminta herätti ihmetystä Ylellä – HS ja IL saivat valmentajat kiinni
- Olympiakomitealta karmea tieto Iivo Niskasesta
- MTV: Suvi Minkkinen puhuu nyt uransa jatkosta: ”Vähän alkoi mieli kääntyä”
- Suomen olympiahaaveet sulivat viimeisillä kilometreillä – henkilökohtaiset mitalit jäivät haaveeksi
- Lindsey Vonn tyrmää syytökset itsekkyydestä – julkaisi napakan vastauksen
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Suomen hiihtomaajoukkueessa uusi sairaustapaus