Ulkomailta kova kolmikko naisten maajoukkueeseen – tähtäimessä EM-karsinnat

Suomen naisten lentopallomaajoukkue aloittaa kesäkuussa valmistautumisen kohti syksyllä pelattavia EM-karsintoja. Kutsun leirille sai myös ulkomailla viime kauden pelannut kolmikko Laura Pihlajamäki, Kaisa Alanko ja Hanna Salomäki.
Toissa kauden jälkeen LP Viestistä romanialaiseen CSM Bucurestiin siirtynyt keskipelaaja Pihlajamäki sai kauden päätökseen vasta vapun jälkeen. Pitkä, mielenkiintoinen ja menestyksekäs kausi jää keskipelaajan mieleen positiivisena kokemuksena. Kauden ehdoton kruunu oli CEV:n Challenge Cupin voitto.
– Uusi maa ja kulttuuri toivat myös oman lisämausteensa pakettiin. Pienen levon jälkeen alkaa valmistautuminen maajoukkueleiritykseen, urallaan 63 maaottelua pelannut Pihlajamäki suunnittelee.
Pieni tauko on paikallaan, sillä Pihlajamäen joukkue pelasi kauden aikana yhteensä peräti 48 ottelua. Romaniasta hänellä tuomisinaan upean kokemuksen lisäksi harvinainen värisuora mitaleita: kultaa eurocupista, hopeaa Romanian cupista sekä pronssi maan pääsarjasta.
Alanko jättää Wiesbadenin
Passari Alangon edustama Wiesbaden VC sijoittui lopulta Saksan Bundesliigassa viidenneksi. Niukka 1-2 tappio puolivälieräsarjassa Münsterille oli kova pettymys, jota Challenge Cupin puolivälieräpaikka kuitenkin hieman lievensi.
– Sain paljon peliaikaa ja minulla oli vain yksi pieni loukkaantuminen, joten kausi oli sen suhteen ehjä. Kolmen vuoden jälkeen on kuitenkin aika jättää Wiesbaden ja vaihtaa maisemaa. Uusi seura ei ole vielä selvillä, mutta neuvottelut ovat käynnissä, Alanko kertoo.
Vaasalaislähtöinen Alanko on 37 maaottelullaan kokenein maajoukkueryhmään valituista neljästä pelintekijästä.
Salomäki sai paljon vastuuta Ruotsissa
Salomäen visiitti Gislavedissa jäi tällä kertaa vuoden mittaiseksi, vaikka pelit sujuivat hyvin ja seura olisi mielellään pitänyt suomalaisen riveissään. Opiskelut tuovat yleispelaajan takaisin Suomeen – ura jatkuu ensi kaudella LP Kangasalan riveissä.
– Ensimmäistä kertaa astuin tossuihin, joissa vastuu oli minulla. Hyvin siitä kuitenkin selviydyin, Salomäki toteaa.
Gislavedin kausi päättyi puolivälierissä runkosarjan kakkosta vastaan. Salomäen seuraava tavoite onkin näyttää osaamisensa naisten maajoukkueessa. Yleispelaaja otti kutsun innolla vastaan.
– Muutkin ovat ilmeisesti huomanneet, kuinka kovasti tein töitä Ruotsissa ollessani, mikä tietenkin ilahduttaa myös minua. Leirillä on mukavaa päästä treenaamaan Suomen parhaiden pelaajien kanssa. Voi haastaa itseään vieläkin enemmän, maajoukkueen debytantti kaavailee.
EM-karsinnat pelataan syyskuussa
Naisten EM-karsinnat pelataan kahtena neljän joukkueen turnauksena, jossa Suomen (ranking 23.) lisäksi ovat Puola (8.), Unkari (14.) sekä voittaja toukokuussa pelattavasta karsintalohkosta, jossa ovat mukana Tanska, Ruotsi, Viro ja Luxemburg.
Ensimmäinen karsintaturnaus pelataan 15.-18. syyskuuta Unkarissa ja toinen 22.-25. syyskuuta Puolassa. Lohkon voittaja saavuttaa EM-lopputurnauspaikan, lohkokakkonen pääsee jatkokarsintoihin. Vuoden 2017 EM-lopputurnauksen emäntämaina ovat Georgia ja Azerbaidzhan.
Lähde: Lentopalloliitto
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi