Olympiakomitea hakee oikaisua OKM:n esittämään takaisinperintään
Kuva: Getty Images
Olympiakomitean hallitus päätti kokouksessaan 15.06.2016 tehdä oikaisupyynnön osaan Opetus- ja kulttuuriministeriön esittämästä avustusten takaisinperintäsummasta.
Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomen Olympiakomiteaan tekemän taloustarkastuksen seurauksena ministeriö on esittänyt palautettavaksi vuoden 2014 osalta 406 000 euroa (ja lisäksi korot 29 000 euroa). Oikaisupyynnön keskeisimmät asiat liittyvät oman varainhankinnan ja valtionavustusten väliseen suhteeseen sekä palkkakaton soveltamiseen erillisavustuksissa. Olympiakomitea hakee oikaisua 249 000 euron osalta.
– Pidämme hyvänä sitä, että ministeriö on jo osaltaan tehnyt kohtuullisuusarviointia takaisinperinnän osalta. Tarkastusraportissa esillä olleet asiat liittyvät vuoteen 2014 ja tämän jälkeen olemme korjanneet puutteita ja kehittäneet omia toimintatapojamme ja näin toimimme myös jatkossa, toteaa Olympiakomitean pääsihteeri Teemu Japisson.
– Olympiakomitean tulee toimia hyvän hallinnon, läpinäkyvyyden ja voimassa olevien selkeiden ohjeistusten ja linjausten mukaan. Olemme tyytyväisiä, että ministeriö on käynnistänyt selvityksen, jossa käydään läpi suomalaisen urheilun avustuskäytännöt ministeriön osalta. Haluamme tukea kaikin mahdollisin tavoin tätä tärkeää työtä, Japisson jatkaa.
Palkkakatto erityisavustusten osalta
Ministeriön tarkastusraportissa ja takaisinperintäpäätöksessä on nostettu esille Huippu-urheiluyksikön palkkakulut. Olympiakomitean tavoitteena on ollut rekrytoida kansainvälisen tason asiantuntijoita huippu-urheiluyksikköön. Liikuntajärjestöjen ohjeistuksessa yleisavustuksen hakemiseen vuodelle 2014 on kirjattu seuraavaa: Järjestöt päättävät oman henkilöstönsä määrästä, toiminimikkeestä ja palkkauksesta talousarvionsa puitteissa kuitenkin niin, että valtionavustuksella voidaan kattaa työtekijän palkkauskustannuksia enintään 70 000 euroa /työntekijä. Ylimenevät kustannukset järjestö voi kattaa omalla varainhankinnallaan. – Olemme toimineet tämän ohjeistuksen mukaan ja maksaneet ylimenevän osan oman varainhankinnan kautta. Oikaisuvaatimuksemme liittyy vuoden 2014 erillisavustuksiin, joiden myöntämisessä ei ole ollut mainintaa palkkakatosta. Neuvottelemme ministeriön kanssa yhteisistä linjauksista tämänkin osalta, kertoo Japisson. Olympiakomitea hakee oikaisua erillisavustusten kautta maksettavista palkkakuluista 27 000 euroa. Edellä mainittujen lisäksi oikaisua haetaan Sport Finland -kansainvälisyyshankkeeseen. Olympiakomitea esittää, että Kansainvälisen Olympiakomitean yleiskokouksen 2017 hakuprosessin kuluja voidaan liittää valtionavustuksen osaksi 58 000 euron osalta. KOK:n kokous olisi ollut merkittävä osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 urheilutapahtumia ja se olisi tuonut tuhansia vieraita ja laajan kansainvälisen huomion Suomeen. Takaisinperintäpäätöksessä esiin nostettujen muiden asioiden osalta Olympiakomitea ei hae oikaisuvaatimusta. Lähde: Olympiakomitean tiedoteLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sami Välimäki ylsi historialliseen sijoitukseen – näin paljon rahaa kilahti tilille
- Olli Jokinen löi tiskiin yllätysratkaisun – tässä on Mikael Granlundin paikka Leijonissa
- Jasmi Joensuu ja Leijonat-hyökkääjä: iso elämänmuutos!
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Ice Cage päättyi rajuun näkyyn – suomalaisveteraani moukaroitiin pahaan kuntoon
- Suomalaistähdeltä jättiveto Sveitsissä – johti ME-naista lähes maaliin asti
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- Lotta Haralalta kysyttiin Cooper-tulosta – näin aituritähti vastasi
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, stream, liput
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Tragedia kosketti Sonja Leinamoa syvästi – julkaisi riipaisevan tekstin seuraajilleen
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- Nyt jysähti järjetön tulos – Suomeen hurja maailmanennätys
- Lotta Haralalta kysyttiin Cooper-tulosta – näin aituritähti vastasi
- Seiska: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala – hynttyyt yhteen loppukesästä
- Alisa Vainio paineli lähes SE-vauhtia – sitten tärähti kova tuomio