Raision Loimu hankki keskitorjujan Yhdysvalloista
Raision Loimun joukkueen kokoaminen lokakuussa alkavaan Mestaruusliigaan etenee aikataulussa, kun joukkueeseen on nyt kiinnitetty 1+1-vuotisella sopimuksella yhdysvaltalainen keskitorjuja Mike Marshman (21 v, 201 cm). Marshman muuttaa Turun seudulle Albanysta, joka on New Yorkin osavaltion pääkaupunki.
Marshman on ulottuva keskitorjuja, jonka hyökkäykset lähtevät 364 cm korkeudesta, eli lähes 60 cm korirenkaan ja 120 cm lentopalloverkon yläpuolelta. Yliopistouransa hän pelasi St. Francisin yliopiston joukkueessa Pennsylvaniassa. Viimeisellä yliopistokaudellaan Marshman johdatti hyvillä otteillaan joukkueensa sen historian toiseksi parhaaseen sijoitukseen. Hyvän kauden päätteeksi Marshman itse sai All-American kunniavalinnan. Tänä kesänä Marshman pelasi IREVAn joukkueessa Yhdysvaltojen PVL mestaruusturnauksessa, eli Premier Volleyball League Championships’ssa. Myöhemmin tänä kesänä hän matkustaa eksoottiseen Suomeen käynnistämään ammattilaisuraansa Euroopassa.
– Olen kuullut hyvää sekä Suomesta että Loimusta, joten kovalla innolla lähden käynnistämään uraani ulkomailla. Tavoitteeni on kehittyä niin hyväksi lentopalloilijaksi kuin mahdollista ja päästä kantamaan USA:n maajoukkuepaitaa, kommentoi innolla ensimmäistä ammattilaiskauttaan odottava Marshman.
Loimulaiset iskivät Marshmanissa silmänsä vahvan torjunta- ja hyökkäyspelaamisen lisäksi myös hyvään syöttötyöskentelyyn sekä tunteiden näyttämiseen kentällä.
– Mike on harvinainen yhdistelmä hyökkäävää ja torjuvaa keskitorjujaa. Hän hyökkää korkealta ja hänellä on nopea käsi. Lisäksi hänen kova hyppysyöttö on hyvä ase. Pidin myös hänen energiasta ja asenteesta kentällä sekä tavasta luoda yhteishenkeä omaan joukkueeseen, kommentoi maanantaina 55-vuotta täyttänyt Loimun päävalmentaja Dragan Mihailovic.
Loimun kokoonpanon tärkein puuttuva palanen on hakkuri, jota on haettu huolella ulkomaan markkinoilta. Tällä hetkellä oikea pelaaja näyttäisi löytyneen ja sopimusneuvotteluissa ollaan lähellä allekirjoituksia, joten uutisointia saattaa olla luvassa lähipäivinä. Kesäkuun lopussa on luvassa myös muita Loimun ensi kauteen liittyviä uutisia.
Lähde: Loimun tiedote
LUE MYÖS:
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana