Suomalainen korkeushyppääjä passitti 11 vuotta vanhan SE-tuloksen romukoppaan
Kuva: Juha Tamminen
Korkeushyppääjä Linda Sandblomin piti tovin hakea sanoja Kuortaneen Eliittikisoissa syntyneen SE-hypyn jälkeen.
Hän ylitti 193 kolmannellaan ja siirsi Hanna Groblerin yksitoistavuotiaan SE:n sentillä historiaan.
– Kilpailun alusta asti oli hyvä fiilis, mutta on aina vaikeaa säilyttää fokus, kun joutuu aloittamaan niin alhaalta, Sandblom totesi.
Sandblom aloitti Kuortaneella korkeudesta 174 ja meni kaikki korkeudet ensimmäisellään aina 193:een asti. Ensimmäinen yritys SE-korkeudesta oli hyvä, toinen epäonnistui ja kolmas sai Sandblomin pomppimaan riemusta.
– Se oli kisan vaikein hetki, kun toinen yritys SE:stä meni yliyrittämiseksi, Sandbom muisteli.
Hankolainen sai kuitenkin nopeasti koottua ajatukset ja keskittymisen ja teki näyttävän ylityksen. Mistä se oikea tekniikka löytyi?
– Yritin muistella sitä, kun olen hypännyt rennosti, Sandblom kertoi.
Sandblom teloi rajusti nilkkansa vuosi sitten Kalevan kisoissa. Sitkeän kuntoutuksen jälkeen hän palasi kilparadoille jo hallikaudella, jolloin hän ylitti 184.
Kuluvan ulkoratakauden mittaan hän on ollut kotimaan selkeä ykkönen ja ponnisti jo aiemmin keväällä Espanjassa 190.
– Hallikaudesta jäi aika lailla hampaankoloon, Sandblom sanoi.
Ja parempaa on tulosta.
– Ainon parantaa SE:tä vielä tulosta. Toivottavasti tänä kesänä, Sandblom sanoi.
Lähde: Yleisurheilu.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Talviolympialaisiin kaavaillaan merkittävää muutosta
- IS: Laura Arffmanilla isoja ongelmia kotipuolessa: ”Muuta kerrottavaa ei vielä ole”
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- Olympialaisissa heti isoja ongelmia
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”