Esteratsastajat Juulia Jyläs ja Maiju Mallat pääsivät upeasti palkinnoille Budapestin neljän tähden kilpailujen grand prix -luokassa.

Molemmat ratsastivat perusradan virheittä, mutta saivat uusinnassa yhden pudotuksen – vieläpä samalla esteellä.

– Meillä on ollut koko viikonloppu epäonnea sään suhteen, on satanut ihan kauheasti, kertoo Jyläs.

– Onneksi kentän pohja on pysynyt hyvänä. GP-rata ei ollut vaikeimpia mitä olen hypännyt, mutta kyllä siinä tekemistä riitti ihan hyvin. Odotin nollaa, mutta ei sitä koskaan tiedä etukäteen. Perjantain Nations’ Cup -joukkuekilpailussakin nolla oli hyvin lähellä, mutta hevonen jännittyi viimeisellä linjalla ja sai kaksi puomia alas, Juulia muistuttaa.

Maiju Mallat on nostanut uusia hevosia hienosti kolmen tähden kansainväliselle tasolle.

– Tämä oli meille ensimmäinen kansainvälinen kolmen tähden gp-rata, hän kertoi.

– Olen hypännyt Ranskassa kansallista gp-sarjaa, jossa on suurin piirtein samantasoiset radat.

– Tänään minulla oli hieman onneakin matkassa, sillä perusradalla alitin enimmäisajan vain kolmella sadasosasekunnilla. Yliaikavirheet olivat siis todella lähellä. Meillä ei ollut perusradalla kovin hyvä rytmi ja jouduin lisäämään askeleita muutamaan väliin.

– Uusinnan pudotus jäi harmittamaan, kaarteiden ratsastamista täytyy harjoitella lisää, Maiju sanoo.

Molemmat ratsastajat kiiruhtavat heti seuraaviin koitoksiin. Jyläs kilpailee Hollannissa ensi viikonloppuna kahden tähden kansainvälisessä kilpailussa nuorempien hevosten kanssa ja sitä seuraavana viikonloppuna ykkösratsu Finishing Touch Wareslage kilpailee Iso-Britannian Hicksteadissa.

Mallat taas nähdään ensi viikonloppuna Ranskan Vichyssä kolmen tähden kansainvälisissä kilpailuissa.

– Se on minulle ensimmäinen kilpailu nurmella näiden hevosten kanssa, hän kertoo.

Lähde: Suomen Ratsastajainliitto