Nuorten tauluammunnan EM-kisoissa suomalaismenestystä
Kuva: Getty Images
Nuorten tauluammunnan EM-kisat Bukarestissa ovat jatkuneet.
Suomalaisten otteluista jatkoon kolme ampujaa viidestä. Voittoon ja huomisille ottelukierroksille nousivat Markus Nikkanen, Johannna Helin ja Aleksandra Ruuskanen.
Bukarestin hikisessä aamupäivässä nähtiin hienoja suomalaissuorituksia 1/24 otteluissa. Kadettitytöissä Ruuskanen päihitti Eestin Kristel Peetin tiukassa ottelussa 6-4. Ruuskanen aloitti ottelun vakuuttavalla kymppibingolla, jonka jälkeen ottelu meni tasaisissa merkeissä loppuun asti. Viimeisen nuolen Ruuskanen tiputti kympille ja hoiti homman kotiin. Seuraavalla kierroksella Ruuskanen ampuu Iso-Britannian Eleanor Piperia vastaan.
Elina Sorsa ampui hyvin, mutta hävisi korkealta kaaviosta lähteneelle espanjalaiselle Paula Gutierrezille 1-7. Sarjat olivat tasaisia, mutta matsin vei espanjatar. Lotta Aho taipui Iso-Britannian vakuttavasti ampuneelle Alyssia Tromans-Ansellille 6-0.
Juniorinaisissa Johanna Helin voitti hienosti Israelin Miriam Cohenin 6-2. Ottelua käytiin tasaisin pistein ottelun kääntyen Helinin eduksi. Valmentaja Petrin Helinin mukaan Johanna Helin sai koottua hyvin itsensä hieman alakanttiin menneen alkukisan jälkeen. Seuraavalla kierroksella perjantainan Johanna Helin ampuu Puolan Sylwia Zyzanskaa vastaan.
Juniorimiehissä Markus Nikkanen tiputti itseään selvästi korkemmalta lähteneen Ukrainan vahvoja jousiammuntaperinteitä kantaneen Borys Bukatevychin 6-4. Nikkanen vei ottelua koko ajan ja lähtee luottaivaisin mielin 1/16 otteluun jossa vastaan tulee Slovenian Gasper Strajhar.
Kadettipojissa Oskar Smeds, joka ampui itsensä jatkoon 1/48 ottelusta, kohtasi venäjän Aldar Gombozhapovin. Venäjän poika vei ottelun 6-0 Smedsin tiukasta vastuksesta huolimatta.
Kadettityttöjen joukkue (Aho, Sorsa, Ruuskanen) kohtasi ensimmäisellä pudotuskierroksella Saksan. Suomi ampui hyvin ja sai vietyä ennakkoon vahvalta Saksalta kaksi pistettä. Ottelu kuitenkin hävittiin 2-6. Myöhemmin Saksa eteni finaaliin asti, joka käydään lauantaina.
Huomanna perjantaina suomailaisista on siis tulessa Nikkanen, Ruuskanen, Helin ja taljapojista Lauri Kokkila ja Kalle Numminen.
Lähde: Suomen Jousiampujain Liitto
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Tour de France 2026: TV, aikataulu, etapit, reitti
- Motonet GP Joensuu 8.7.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan