19-vuotiaiden yleisurheilun MM-kisat Puolan Bydgoszczissa jatkuvat.

Neitosten kuulantyönnön karsinnassa Eveliina Rouvalin ensimmäinen työntö kantoi 13,74, toinen 13,95 ja kolmas oli yliastuttu. Hän sijoittui 24 urheilijan karsinnassa 19:nneksi. Eurooppalaisista kuulantyöntäjistä Rouvali oli 10:nnes.

Karsintarajaan 15,50 metriä ylsi viisi kilpailijaa. Finaaliin selviydyttiin tuloksella 14,65, minkä tuloksen Rouvalikin on tänä vuonna saavuttanut jo kahdeksassa kilpailussa. Hänen oma ennätyksensä on 15,16.

Kymmenottelun toinen päivä alkoi 110 metrin aitajuoksulla, missä Tuomas Valle onnistui juoksemaan uuden ennätyksensä 14,51 ja sijoittui tässä lajissa yhdeksänneksi.

Kiekonheitossa Valle onnistui erinomaisesti. Hän heitti 2,72 metriä ennätyssarjansa tulosta pidemmälle 48,18 ja oli tässä lajissa viides. Yhteispisteissä Valle nousi 13:nneksi pistein 5431.

Seuraava laji on kello 14.05 alkava seiväshyppy, joka aiemmin on ollut Vallen heikoin laji.

Vallen lisäksi tänään kilpailee vielä neljä suomalaista. Aaron Kangas osallistuu moukarinheiton ensimmäiseen karsintaryhmään kello 13.50 ja Aleksi Jaakkola toiseen kello 15.10.

Valtteri Kalliokulju juoksee 110 metrin aitajuoksun välierissä kello 19.10 ja Saija Seppä 800 metrin alkuerissä kello 19.45.

Lähde: SUL-tiedote