Teemu Wirkkala ja Ari Mannio ratkovat viimeisen olympiapaikan kohtalon
Kuva: Getty Images
Oulussa torstaina alkavat Kalevan kisat ratkaisevat kuka on Rio de Janeiron olympialaisissa Suomen joukkueen kolmas keihäänheittäjä.
– Asetelma on selkeä. Rion paikasta Oulussa heittävät Ari Mannio ja Teemu Wirkkala. Kumpi heistä on parempi keskinäisessä vertailussa, lähtee Rioon, toinen on varamies, sanoo Suomen Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen.
Kemppaisen mukaan kerrasta poikki -valinnan takana olivat niin Olympiakomitea kuin Mannio ja Wirkkala.
– Asiasta keskusteltiin juhannuksena. Kaikki olivat sitä mieltä, että tämä on hyvä ratkaisu. Silloin, kun valittiin kolmatta heittäjää EM-kisoihin Amsterdamiin, ei ollut edellytyksiä nimetä olympiajoukkueen kolmatta heittäjää, Kemppainen sanoo.
Manniolle ja Wirkkalalle tilanne on tuttu. Vuosi sitten Porin Kalevan kisoissa he kilpailivat vastaavalla tavalla paikasta Pekingin MM-joukkueessa. Silloin Wirkkala oli parempi, mutta joutui jättämään MM-kisat väliin, kun Kalevan kisoissa tuli reiden lähentäjään repeämä.
Wirkkala ja Mannio eivät ole tämän kauden kisoissa yltäneet vielä kuntonsa mukaisiin tuloksiin, joten Kalevan kisojen taistosta on lupa odottaa hyvätasoista.
Mannion, 28, kauden paras on Lapinlahdella heitetty 81,21. Hän oli mukana Amsterdamin EM-joukkueessa, mutta karsiutui loppukilpailusta. Wirkkalan kesän paras on Turussa heitetty 80,57. Kaksikon kesän keskinäiset kohtaamiset ovat Manniolle 3-2.
Lähde: SUL-tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kalevan kisoissa hurja läpimurto – lähes sekunnin ennätysparannus toi EM-paikan
- Suru-uutinen: Suomen vahvin mies menehtyi 50-vuotiaana
- Ilona Mononen sai takapakkia ennen Kalevan kisoja: lähetti hurjan viestin EM-kisoihin
- Nooralotta Neziri koki karun kohtalon – ”se on minun syyni”
- Suomen EM-toivo teki kovan päätöksen – Kalevan kisat jäävät väliin
- HS: Wilma Heltelältä nolo paljastus – ”Nykyään tajuan”
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- HS: Wilma Heltelältä nolo paljastus – ”Nykyään tajuan”
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut