Antti Ruuskanen kiskaisi Rion finaaliin – tilastot arvokisoista varsin messevät

Antti Ruuskanen suoriutui niukasti keihään finaaliin Rion olympialaisissa.
Ruuskanen nakkasi karsinnassa ensimmäisellään 82,20. Se riitti lopulta sijaan 11. Karsintaraja oli 83 metriä.
Ennen paikan ratkeamista Ruuskanen epäonnistui toisessa heitossa ja jätti kolmannen käyttämättä.
– Pelasin kerrankin upporikasta- ja rutiköyhää. Huonolla matikkapäällä laskin, että tuolla voisi päästä jatkoon ja nyt kävi tuuri, Ruuskanen kertoi.
Ruuskanen on tehnyt arvokisojen karsinnoissa todella kovaa jälkeä. Hän on kisannut kahdeksat arvokisat ja selvinnyt finaaliin joka kerta.
Lontoossa neljä vuotta sitten Ruuskanen heitti pronssille, mutta on nousemassa jälkikäteen hopealle Ukrainan Oleksandr Pjatnytsjan jäätyä kiinni dopingista.
Loppukilpailussa Ruuskanen heittää ainoa suomalaisena. Tero Pitkämäki oli karsinnassa 21.s heitettyään 79,56 ja Ari Mannio 27:s kiskaistuaan 77,73. Finaaliin vaadittiin 81,96.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä