Kolme suomalaisuimaria tulessa lauantaina – ”Odotan olevani kauden parhaassa kunnossa”
Kuva: Getty Images
Rion yli 900:n olympiauimarin joukossa nähdään kahdeksan suomalaista, joista kolme avaa urakkansa heti avauspäivänä.
Matias Koski ui 400 metrin vapaauinnin kolmannessa alkuerässä seitsemästä. Koski on tilastotuloksellaan erän nopein.
– Tämä on ollut hyvä kausi minulle. EM-Lontoon jälkeen olen treenannut kovaa Atlantassa ja odotan olevani täällä kauden parhaassa kunnossa, Koski sanoo Suomen Olympiakomitean tiedotteessa.
Koski on lajin osanottajalistan tilastoissa sijalla 34. ajalla 3.49,37, joka on miehen ennätys viime joulukuulta. Antti Kasvion matkan SE on 3.47,81. Kauden kärkitulos on Australian Mack Hortonin 3.41,65.
Kahdeksan parasta alkuerien aikaa oikeuttaa illan finaaliin. Koski ui Riossa myös sunnuntaina 7.8. 200 metrin vapaauinnin.
Tanja Kylliäinen on mukana 400 metrin sekauinnissa. Hän ui heti ensimmäisessä alkuerässä, jossa on hänen lisäkseen vain kaksi muuta uimaria.
– Minulle on iso asia olla olympiaurheilija. Jäin niukasti ulos Lontoosta, joten nyt tuntuu sitäkin paremmalta. Valmistautuminen on sujunut hyvin joten nyt vaan uinti kerrallaan eteenpäin, Kylliäinen toteaa.
400 metrin sekauinnissa SE-nainen on osanottajalistan tilastoissa sijalla 33. ajalla 4.47,73. SE 4.47,07 on vuodelta 2014. Kauden kärkiaika maailmanssa on Unkarin Katinka Hosszun 4.29,89. Kahdeksan parasta alkuerien aikaa oikeuttaa illan finaaliin.
MM-mitalisti Matti Mattsson on tositoimissa kakkosmatkallaan 100 metrin rintauinnissa. Mattsson ui toisessa alkuerässä ykkösradalla. Mattssonin tilastoaika on erän seitsemänneksi paras.
– Rio on ollut tähtäimessäni jo 6 vuotta. Joka päivä olen paiskinut töitä, 30 tuntia viikossa. En ole tehnyt sitä kevyin tavoittein. Lähden aina voittamaan, ja totta kai myös Jarno Pihlavan SE-aika on myös tavoitteena heti avauslajissa, Mattsson paaluttaa.
Kakkoslajissaan 100 metrin rintauinnissa Mattsson on osanottajalistan tilastoissa sijalla 36. ajalla 1.01,32. Jarno Pihlavan 16 vuotta vanha SE on 15 sadasosaa Mattssonin ennätystä parempi. 16 parasta alkuerien aikaa oikeuttaa illan välieriin, välierien kahdeksan parasta aikaa finaaliin.
Lähde: Sport.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Tour de France 2026: TV, aikataulu, etapit, reitti
- Motonet GP Joensuu 8.7.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Korkeushyppääjän kesä ajautui kriisiin – nyt tuli suora päivitys tilanteesta
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet
- Viivi Lehikoinen rikkoi hiljaisuuden – paljasti terveystilanteestaan uutta tietoa
- Venla Lehtonen yllätti – Suvi Minkkinen ei kehdannut sanoa suoraan ajatuksiaan
- Remi Lindholm repäisi jälleen – härski julkaisu sai somen nauramaan
- Suomi jyräsi finaaliin – nyt edessä on taistelu Euroopan liigan mestaruudesta
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa