Suomalainen mäkikotka ponnisti upeaan voittoon Kuopiossa – ”Ei salaisuuksia”
Kuva: Getty Images
Mäkihypyn Continental Cup jatkui lauantaina Kuopiossa upeissa suomalaismerkeissä. Puijon HS127-mäestä 127,5 ja peräti 130,0 metriä hypännyt Jarkko Määttä kuittasi mahtavan voiton yhteispistein 240,6.
Suomalaissankari oli kisan jälkeen luonnollisesti yhtä hymyä. Kotiyleisön suosikin mukaan voitto 20,3 pisteen turvin ennen kakkoseksi sijoittunutta Itävallan Maximilian Steineria tuli omalla loistavalla tekemisellä.
– Ei ollut mitään salaisuuksia voittoon. Tein kummallakin kierroksella omia hyviä hyppyjä ja se riitti tähän tulokseen tänään. Oli tosi kiva kilpailu, täällä on hauskaa olla ja hypätä, ensimmäisen kierroksen toiseksi ja toisen kierroksen pisimmän hypyn loikannut Määttä kertoi.
Suomalaisen harjoittelu poiki siis upean tuloksen kotiyleisön edessä.
– Kesäharjoittelu on ollut hyvää. Voittaminen täällä osoittaa, että ollaan onnistuttu siinä.
Japanin Yuken Iwasa valtasi Puijon lauantai-illassa kolmannen podium-paikan. Suomalaista toisella kierroksella Määtän lisäksi nähtiin myös hienosti jaetun kahdeksannen sijan napannut Andreas Alamommo, 14:nneksi päätynyt ja koekierroksella tasan HS-pisteeseen hypännyt Eetu Nousiainen sekä 26:nneksi hypännyt Lauri Asikainen.
– Kouluarvosana on yhdeksän tästä kisasta. Aika tasaisia hyppyjä, ei suuria virheitä, Alamommo pohti.
– Eipä oikeastaan yllättänyt, treeneissä on ollut hyviä hyppyjä. FIS Cup toi lisää itseluottamusta. Pystyy luottamaan siihen, että oma hyppääminen riittää, Puijolla ensiksi viidenneksi ja sen jälkeen kaksi kertaa yhdeksänneksi hypännyt Alamommo vastasi kysyttäessä, yllättikö myös Continental Cupissa varsin hieno menestyminen.
Continental Cupin kokonaiskisan kärjessä jatkaa Kuopion lauantain taistonkin jälkeen slovenialaiskaksikko Peter Prevc–Robert Kranjec. Päivän ykkösnimi Määttä on sunnuntain kisaan lähdettäessä yhteispisteissä kuudentena.
Lähde: Hiihtoliitto
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään