Suomeen keilailun EM-kultaa – ”Nyt on hyvä boogie”
Kuva: Getty Images
Suomi ei ole pitkään aikaan saavuttanut EM-parikilpailusta kultaa. Tiistaina tuohon historiaan saatiin muutos, kun Joonas Jähi ja Osku Palermaa voittivat näytöstyyliin karsinnan, sitten välierän ja loppuottelussa Tanskan numeroin 432-380.
Loppuottelu sai melko oudon käänteen heti ensimmäisissä ruuduissa. Tanskan Jimmy Dan Mortensen teki neljään ruutuun kaksi isoa reikää, Jesper Agerbo kolme.
Jähi teki triplan 4-6 ruutuihin, Osku tuplan 3-4 ruutuihin ja Suomi karkasi noin 80 pisteen johtoon. Sieltä eivät tanskalaiset enää pystyneet nousemaan, ainoastaan hieman kaunistelemaan numeroita.
Molemmat suomalaiset tekivät loppuottelussa tuloksen 216. Mortensen teki 201, Agerbo 179.
– On tietenkin onnellinen olo, olen halunnut hirveästi pärjätä parikisassa. Joukkuekultaa on voitettu, mutta parimitalia minulla ei ole aiemmin. Tuntuu hyvältä jakaa tämä jonkun kanssa ja varsinkin Osku, kämppiksen kanssa, Jähi iloitsi.
– Kivaltahan tämä tuntuu, kun ensimmäinen peli meni niin huonosti ja selkä oli kipeä. Silloin jouduin pakottamaan, eikä tullut kaatoja. Tänäänkin olisin voinut paremminkin pelata. Nyt on hyvä boogie, Palermaa tuumasi.
All eventsissa Jähi on toisena. Hänen lisäkseen 24 parhaan joukossa ovat Jari Ratia ja Sami Lampo. Juhani Tonteri, Palermaa ja Perttu Jussila ovat aivan hyvissä asemissa hieman jatkoviivan alapuolella.
Tästä jatketaan keskiviikkona trion ensimmäisellä kolmen sarjan osiolla.
Lähde: Keilailuliitto
LUE MYÖS:
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista
- Kaisa Mäkäräinen katsoi Suvi Minkkisen touhua – lausui Ylelle selvän viestin
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Tapaus Krista Pärmäkoski – isolta pomolta selvä viesti IL:lle
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin
- IS:ssä tyly viesti Janne Ahosen perheelle
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista