Suomen naisgolfareiden urakka Riossa paketissa – ”Ei mennyt niin kuin olisin halunnut”

Ursula Wikström oli lopulta Noora Tammista lyönnin parempi naisten olympiagolfissa. Wikströmin lopputulos oli +10 ja Tammisen +11. Loppusijoituksiksi tulivat 44:s ja 48:s.
Wikströmin neljän päivä kierrostulokset olivat 69, 71, 81 ja 73. Päätöskierroksella Wikström pelasi viisi birdietä, neljä bogeya ja yhden triplabogeyn (päivän avausreiällä).
– Ei tämä mennyt niin kuin olisin halunnut. Eilinen oli niin hirveä päivä ja tänäänkin lähti liikkeelle raskaasti. En tiedä olinko ihan saanut nollattua sitä eilistäkään. Puttaaminen oli hyvää ja oli siellä hyviäkin hetkiä, mutta en saanut vietyä kisaa läpi hyvin, Wikström kommentoi kisaurakkansa päätyttyä.
Kaiken kaikkiaan Wikström oli tyytyväinen olympiakokemukseen, ja siihen, että pääsi edustamaan maataan ja olemaan osa joukkuetta. Neljän vuoden päästä Tokiossa hän olisi mielellään mukana, ja toivoisi, että henkilökohtaisen kilpailun lisäksi golfissa järjestettäisiin myös joukkuekilpailu.
Tammisen neljä olympiakierrosta toivat tulokset 73, 76, 72 ja 74. Tammisen päätöskierrokselle tuli mm. kaksi birdietä ja viisi bogeya.
– Tämä oli minulle yksi kauden huonoimmista kisoista. En saanut oikein mitään irti ja epäonnistumiset söivät itseluottamusta, Tamminen totesi.
– Upea kokemus ja motivaatiota ainakin jatkaa treenejä. Olen aina katsellut olympialaisia ja arvostanut olympiamitaleja, mutta kun oma laji ei ole ollut kisoissa, ei ole voinut unelmoida siitä, että voi edustaa Suomea. Mutta nyt voin unelmoida Tokiosta ja päästä toivon mukaan näyttämään siellä neljän vuoden päästä.
Lähde: Sport.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Wilma Murto tiputti jymyuutisen – IL:ssä esitettiin ikävä epäily
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen avautui – tämä asia selvisi nyt naiselle
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Hiihdon maailmantähti tylytti Iivo Niskasta: ”Rehellisesti sanottuna…”