Suomi johtaa junioreiden pohjoismaista nelimaaottelua Reykjavikissa

Suomalaiset saavuttivat kuusi kultaa, seitsemän hopeaa ja kahdeksan pronssia 19-vuotiaiden Pohjoismaiden yleisurheilun mestaruuskilpailujen ensimmäisenä päivänä Reykjavikissa.
Suomi johtaa ensimmäisen päivän jälkeen sekä miesten että naisten maaottelua. Yhteispisteissä toisena on Ruotsi, kolmantena Norja ja neljätenä Tanskan ja Islannin yhdistetty joukkue.
Karhulan Katajaisten Krista Tervo heitti moukaria 64,53 jääden vain kymmenen senttiä aikaisemmin tänä kesänä tekemästään 19-vuotiaiden naisten Suomen ennätyksestä. Tervo linkosi parhaan tuloksensa heti ensimmäisellä kierroksella.
Tervo hävisi mestaruuden vieneelle Norjan Beatrice Nedberg Llanolle 32 senttiä ja sai PM-hopeaa. Kauhajoen Karhun Suvi Koskinen linkosi pronssille tuloksella 61,03.
Naantalin Löylyn Markus Teijula voitti miesten 400 metriä ajalla 48,19. Hän päihitti toiseksi tulleen Ruotsin Niklas Bergman-Larssonin neljällä kymmenyksellä.
Ratakierroksesta kului tunti, ja Teijula oli jälleen lähtöviivalla. Teijula juoksi 800n metrillä kolmanneksi ajalla 1.52,01. Ruotsin Andreas Kramer ja Norjan Markus Einan veivät kullan ja hopean ajoin 1.49,34 ja 1.49,38.
Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Robin Ryynänen voitti miesten 5000 metrin juoksun railakkaan 400 metrin kirin päätteeksi ajalla 15.10,66. Toiseksi tullut Norjan Jens Larsen Åstveit hävisi Ryynäselle 0,22 sekuntia ja kolmanneksi tullut Norjan Thomas Byrkjeland 0,34 sekuntia.
Suolahden Urhon Saija Seppä juoksi naisten 800 metrin ykköseksi ajalla 2.07,92. Liedon Parman Tuomas Lehtonen juoksi miesten 400 metrin aitojen mestariksi ajalla 53,82 ja Esbo IF:n Jessica Rautelin naisten 400 metrin aitojen mestariksi ajalla 60,42.
Oulun Pyrinnön Elina Lampela taivutti naisten seiväshypyn mestariksi tuloksella 400. Ulkona puhalsi kova sivutuuli ja seiväs hypättiin hallissa.
Suomi voitti myös naisten 4 x 100 metrin viestin, mutta Norja teki protestin, koska Norjan aloittaja kuuli lähtölaukauksen myöhemmin kuin muut ja myöhästyi sen takia lähdöstä. Vastalause käsitellään vasta huomisaamuna.
– Ensimmäinen päivä sujui hienosti. Lähdemme toiseen päivään oikein iloisella fiiliksellä, Suomen joukkueenjohtaja Harri Aalto kertoi.
Lähde: SUL-tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Salaisuus on nyt julki – valmentaja lausui IS:lle ikävää tekstiä Saga Vannisesta
- Juhlien paikka – Krista Pärmäkoski vaihtoi bilevaihteelle tässä seurassa
- Litsari pakaraan – Anni Vuohijoki järkyttyi: ”Vuonna 2025”
- Reetta Hurske tykitti komean ajan – kisan jälkeisenä päivänä tuli karu tieto
- Kamera tallensi: Riitta-Liisa Roponen hempeili toisen hiihtäjän kanssa
- Äkillinen kuolema – norjalaisen hiihtäjän kuolema järkyttää
- Suru on suuri – SK: Kuolema koskettaa Suomen hiihtoa
- Kunnon keihäskaari – Suomen ennätys meni uusiksi
- Nyt meni härskiksi – Johannes Kläbon temppu tallentui kameraan
- Hiihdon bilenainen otti kaiken irti auringosta – poseerasi näyttävissä rantakuvissa
- Suru on suuri – SK: Kuolema koskettaa Suomen hiihtoa
- Litsari pakaraan – Anni Vuohijoki järkyttyi: ”Vuonna 2025”
- Kunnon keihäskaari – Suomen ennätys meni uusiksi
- Kamera tallensi: Riitta-Liisa Roponen hempeili toisen hiihtäjän kanssa
- Juhlien paikka – Krista Pärmäkoski vaihtoi bilevaihteelle tässä seurassa
- Saga Anderssonilta upea kesäpäivitys – seiväsnainen nautti Suomen kesästä paljussa
- Reetta Hurske tykitti komean ajan – kisan jälkeisenä päivänä tuli karu tieto
- Se oli siinä? Jessica Kähärä kertoi nyt ikävän tiedon
- Yle: Suomalainen yleisurheilutähti todisti surullista näkyä – mitään ei ollut tehtävissä
- Nyt meni härskiksi – Johannes Kläbon temppu tallentui kameraan