Helsinki Roosters voitti Suomen mestaruuden viidennen kerran peräkkäin
Kuva: Getty Images
Amerikkalaisen jalkapallon Suomen mestari on jälleen Helsinki Roosters. Sonera Stadiumilla lauantai-iltana pelatussa SM-finaalissa eli Vaahteramaljassa Roosters kaatoi runkosarjavoittaja Seinäjoki Crocodilesin lukemin 0–10 (0–7). Mestaruus on Roostersin viides peräkkäinen.
Ottelu pelattiin runsaassa vesisateessa, mikä aiheutti molempien joukkueiden pallonkäsittelylle hankaluuksia. Märästä pelistä kärsi varsinkin Crocodiles, jonka vahvimmaksi aseeksi arvioitu heittopeli ei toiminut odotetusti.
Roosters siirtyi ensimmäisellä ensimmäisellä puoliajalla 0–7 -johtoon keskushyökkääjä Jaycen Spearsin touchdownilla ja Onni Juvosen lisäpistepotkulla. Toisella puoliajalla nähtiin ainoastaan yksi pistesuoritus, kun Juvonen onnistui kolmen pisteen arvoisessa kenttäpotkumaalissa.
Roostersin puolustus pelasi erinomaisen ottelun ja erityisesti ottelun parhaana palkittu linjamies Aleksi Aitala esiintyi vahvasti.
– Puolustuksemme osalta pelisuunnitelmamme meni aivan nappiin, Roostersin päävalmentaja Juha Hakala kehui joukkojaan. – Toki sade siinä auttoi, mutta varsinkin, kun pääsimme 10 pisteen johtoon, siirtyi koko ottelun halllnta meille.
Amerikkalaisen jalkapallon Suomen mestaruudesta pelattiin nyt 37. kerran. Roosters on ylivoimaisesti Suomen menestynein joukkue, sillä helsinkiläisseuralle mestaruus oli 19.
Lähde: Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- Suomalaiskävelijä käänsi vaikean kevään voitoksi – EM-radalla uusi ennätys
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- Suomalaiselle karu EM-käänne – finaalipaikka karkasi viimeisellä heitolla
- Suomalaiselle karu kohtalo EM-kisoissa – ”Ei ehkä kaikkein mieluisin rooli”
- Suomalainen paljasti kiusallisen ongelman – silti ennätys EM-kisoissa
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Nooralotta Neziri teki yllättävän paluun – taustalla synkkä loukkaantumiskierre
- Suomalaisjuoksija joutui vetäytymään EM-kisoista – syynä jalkavaiva
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- IL: Veera Selänne teki kipeän ratkaisun – Teemu Selänne: ”Se oli viimeinen niitti”
- EM-kisat tänään 14.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Suomalaiselle karu EM-käänne – finaalipaikka karkasi viimeisellä heitolla