Liisa Lilja ylsi upeasti neljänneksi Riossa – ”Hienoa olla paras eurooppalainen”

Vuonna 2014 kilpauinnin triathloniin vaihtanut Liisa Lilja suoriutui upeasti ensimmäisissä paralympialaisissaan. Hän sijoittui neljänneksi helteisellä triathlonilla Copacabanan rannalla.
750 metriä uintia, 23 kilometriä pyöräilyä ja viisi kilometriä juoksua taittui Liisa Liljalta aikaan 1:26.01. Hän jäi paralympiapronssista vain 37 sekuntia.
Uintiurallaan 24-vuotias Lilja on edustanut Porin Uimaseuraa ja Raision Urheilijoita. Hän on edustanut Suomea myös vammaisuinnin EM-kilpailuissa. Kirkkain menestys on tullut kuitenkin vuonna 2014 alkaneella triathlonuralla, hän on saavuttanut kahdesti EM-hopeaa. Nykyään seurana on Helsinki Triathlon.
PT2-luokassa osallistujia oli kahdeksan ja kolme kärkisijaa menivät Yhdysvaltoihin. Lilja oli uintiosuuden jälkeen neljäntenä ja piti sijan läpi kilpailun. Eroa voittajaan Allysa Seelyyn oli maalissa kolme minuuttia.
Juoksuosuudella Lilja kavensi eroa lähes minuutilla kolmantena juosseeseen Melissa Stockwelliin ja oli juoksuosuuden toiseksi nopein. Kaikkensa antanut Lilja oli tyytyväinen kisaansa, mutta harmitteli aavistuksen heikkoa uintiosuutta.
– Tiesimme että Allison (Seely) on ylivoimainen ja tasaisella käyty pyöräosuus suosi voimakasrakenteisia. Olen tyytyväinen kisaan ja oli hyvä fiilis läpi kisan. Silti on tunne, että pystyn vielä parempaan. Ei tullut mitalia, mutta hienoa olla paras eurooppalainen, Lilja kertoo.
Lilja voitti kisassa viidenneksi tulleen hallitsevan Euroopan mestarin Ranskan Elise Marcin yli kahdella minuutilla. PT2-luokassa urheilijoilla on tuplasääriamputaatio tai reisiamputaatio.
Brasilialaiset ovat löytäneet hyvin paralympialaisten kisapaikoille ja katsomoihin. Triathlon oli yksi vetonauloista ja kisareitti oli yleisöystävällinen, katsomossa oli myös paljon suomalaisia.
Lähde: Suomen Uimaliitto
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon taakseen – ylisti nyt tätä miestä