Uskomatonta uhkarohkeutta – pari teki kielletyn ja hengenvaarallisen tempun
Taitoluistelun MM-kisoissa nähtiin hetki, joka sai sekä katsojat että asiantuntijat haukkomaan henkeään.
Saksalaispari Annika Hocke ja Robert Kunkel teki vapaaohjelmassaan tempun, jota ei normaalisti nähdä huipputasolla.
Kyse oli niin sanotusta headbangerista, liikkeestä, jossa Kunkel pyörittää Hockea nilkasta roikottaen tämän ylävartalon viistäessä jäätä. Temppu on kielletty sen vaarallisuuden vuoksi.
Ylen selostamossa tunnelma kiristyi välittömästi.
– Tämä on yksi ylituomarin kauhuista. Jos tämä menee pieleen, niin käy huonosti. Tällä tasolla se ei onneksi mene.
Yllättävintä ei kuitenkaan ollut itse temppu, vaan se, ettei siitä seurannut rangaistusta.
Hocke ja Kunkel sijoittuivat kilpailussa seitsemänneksi, eikä heidän riskiratkaisunsa johtanut edes pistevähennyksiin. Pari oli valmistautunut tilanteeseen huolellisesti.
Golden Skaten Instagram-haastattelussa Kunkel paljasti, että sääntökirjaa oli tutkittu tarkkaan ennen päätöstä.
– Otimme sen osaksi viimeistä liikesarjaa, koska se ei saa olla erillisenä elementtinä ohjelmassa. Emme siltikään olleet varmoja, tulisiko siitä pistevähennyksiä. Halusimme ottaa riskin.
Myös Hocke myönsi, että kyse oli tietoisesta uhkapelistä.
– Saimme jo viime kisoissa aikavähennyksiä, joten ajattelimme, että ihan sama. Toiset eivät pysty edes katsomaan headbangeria, toiset taas rakastavat sitä. Myös takaperinvoltti on jakanut mielipiteitä.
Videon näet tästä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Kokaiinia käyttänyt tennistähti sai luvan palata pelikentille – selitys meni läpi
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Alppihiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- Jari-Matti Latvala täräytti suoran arvionsa Janni Hussin taidoista – yksi asia on selvä
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- Lauri Vuorinen avautuu harjoittelustaan: ”Olen aina ollut ongelmissa harjoituskaudella”
- Tältä Suomen joukkue näyttää EM-kisojen alla – vastaan asettuu maailman ykkönen
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Topi Raitasen valmentajaa vastaan nostettiin syyte seksuaalisesta ahdistelusta
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- Urheilucast: Jokerit käänsi katseensa NHL:ään – jättihankinta vireillä?
- Tältä Suomen joukkue näyttää EM-kisojen alla – vastaan asettuu maailman ykkönen
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Reetta Hurske paljasti raskaat kuukaudet – ”Puoliks valehtelua”
- Nooralotta Neziri avoimena: ”Mullistanut mun elämän”
- Kerttu Niskanen teki hiihtourallaan suuren tilin – luvut ovat hurjaa luettavaa