Kalenteri selvillä – näin yleisurheilun Eliittikisarja etenee vuonna 2017
Kuva: Juha Tamminen
Viiden kilpailun mittainen yleisurheilun Eliittikisasarja alkaa ensi kesänä 9. kesäkuuta Lahdesta, ja päättyy elokuussa Lappeenrantaan.
Lahden ja 17. kesäkuuta kilpailtavan Kuortaneen Eliittikilpailun välissä on 13. kesäkuuta kansainvälinen Paavo Nurmi Games Turussa. Nuo kilpaillut valmistelevat maajoukkuetta juhannuksena Vaasassa kilpailtavaan EM-joukkuekilpailun Ykkösliigaan.
Eliittikisat jatkuvat 12. heinäkuuta Joensuussa ja 16. heinäkuuta Lapinlahdella. Noissa kilpailussa urheilijoilla on vielä mahdollisuus antaa näyttöjä Lontoossa elokuun alussa käytäviin MM-kisoihin. Eliittikisafinaali kilpaillaan Lappeenrannassa elokuun 26. päivä.
Kuortane vuoden paras 2016
Kuortaneen Eliittikilpailu valittiin kuluvan vuoden kisasarjan parhaaksi kilpailuksi. Valinnan teki Suomen Urheiluliiton hallitus. Päätös perustui SUL:n liittovaltuuston puheenjohtajan ja kokeneen kilpailunjärjestäjän Jarmo Hakasen asiantuntija-arvioon. Kuortaneen juhannuskisan 5000 hengen yleisöä hemmoteltiin naisten korkeushypyn ja 100 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksillä. Linda Sandblom ylitti korkeushypyssä SE-lukemat 193 ja Nooralotta Neziri juoksi 100 metrin aidat 12,81. – Tunnelma kisoissa oli todella hyvä, aikataulu piti hyvin ja tulostaso oli kokonaisuudessaan hyvä, kisojen pääsihteeri Lauriina Aninko summasi. Edellisen kerran Kuortaneen kilpailu palkittiin Eliittikisasarjan parhaana 2013. Kuortaneen kisajärjestäjät palkitaan 19. marraskuuta Tampereella pidettävässä Yleisurheilugaalassa. Lähde: Yleisurheilu.fiLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS: Jasmi Joensuu oli minuuttien päässä katastrofista – Arsi Ruuskanen pelasti
- Mette Baas hyytyi oudosti – asiantuntija tyrmää yhden väitteen
- IS: Pahasti loukkaantuneesta Inka Heneliuksesta pysäyttävä tieto
- Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”
- Wilma Murto lipsui kerran päätöksestään – syy paljastaa paljon
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Tulokset
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Aki Manninen paljastaa suunnitelmansa – tyrmäyskin mahdollista
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- Viaplay: Suomen maajoukkuehiihtäjälle riitti: ”Ei tuosta tule v**tu mitään”
- Anni Kärävä säväytti jälleen – laittoi kovan näytön pöytään
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- SE-nainen herkistyi Ylen haastattelussa – yllättävä notkahdus
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Viaplay: Suksifarssi Yhdysvalloissa – Jasmi Joensuu joutui lainaamaan välineet
- ”Hölynpölyä!” – joukkuekaveri tyrmää Johannes Kläbon puheet täysin
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!