Tuttu mies jatkaa Suomen Urheiluliiton johdossa – ”Nyt ei sössitä kultaista sukupolvea”

Vesa Harmaakorpi jatkaa Suomen Urheiluliiton (SUL) puheenjohtajana. Harmaakorven kolmas kausi liiton johdossa vahvistui seurakokouksessa Helsingissä. Harmaakorvella ei kokouksessa ollut vastaehdokkaita.
Harmaakorpi, 55, on siviiliammatiltaan Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden professori.
Alkavan kaksivuotiskauden haasteet ovat Harmaakorven mukaan meneillään oleva liiton valmennusjärjestelmän uudistus sekä liiton hallintorakenteiden perusteita rukkaava muutostyö.
– Yleisurheilu on viime vuosina ollut alisuorittaja kasvukeskuksissa. Siellä kyky tuottaa aikuishuippuja on ollut heikko. Tähän pyritään vastaamaan valmennusorganisaation muutoksilla, joka nojaa pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Jyväskylän kaupunkivalmennuskeskuksiin, Harmaakorpi sanoo.
Harmaakorven mukaan uudistuksella tähdätään yhtä lailla siihen, että pienten seurojen ja paikkakuntien edellytykset tuottaa hyviä yleisurheilijoita säilyvät.
– Erityisen tärkeää on, ettei nyt sössitä kultaista sukupolvea, eli näitä nuoria jotka toivat viime kesänä 17-vuotiaiden EM-kisoista seitsemän mitalia ja 19-vuotiaiden MM-kisoista kolme, Harmaakorpi muistuttaa.
Lähde: Suomen Urheiluliitto
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Naisurheilijan auringonottovideo sai fanit sekaisin – ”Miten tämä on laillista?”
- Kristiina Mäkelän kesäkuva ällistytti – ”Kuin supermalli”
- Se oli menoa – hiihtotähti Ristomatti Hakolan oven takana odotti karu yllätys
- Conor McGregorille järjetön haaste – ”Tästä tulee ruumiita”
- Melkoinen laite – Kerttu Niskanen istahti poskettoman kalliiseen suomalaiseen menopeliin
- Se oli siinä – IL: Suomen hiihtotähti sai shokkiuutisen
- Uutispommi Iivo Niskasesta tipahti – IS:lle ladattiin selvää tekstiä
- Wilma Murto vaikeuksissa – näin valmentaja kommentoi
- Nuori suomalainen naispelaaja intiimissä suhteessa valmentajansa kanssa – koko totuus paljastui
- Riitta-Liisa Roposen kesäinen muodonmuutos häikäisi – ”Näytät mahtavalta”
- Lähes ilman rihman kiertämää – naismallien uusi urheiluliiga puhuttaa
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaistähti jysäytti kunnon keihäskaaren
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- Salihessu aukoi päätään 75-vuotiaalle Arnold Schwarzeneggerille – Iso-Arskan vastaus oli jäätävä
- Kisat voi unohtaa – hiihdon maailmantähti, 29, on raskaana
- Nuori suomalainen naispelaaja intiimissä suhteessa valmentajansa kanssa – koko totuus paljastui
- Nyt paloivat päreet – Venäjältä hyytävä viesti Suomen suuntaan
- Riitta-Liisa Roposen kesäinen muodonmuutos häikäisi – ”Näytät mahtavalta”
- Krista Pärmäkoski kuuli nämä tylyt sanat liian monta kertaa – nyt sai riittää
- HS esitti Tuomas Sammelvuolle suoran kysymyksen Venäjästä – vastaus oli melkoinen