Vain kaksi suomalaista Rukan MC-avauksen mäkikilpailuun: ”Ei voi olla tyytyväinen”
Kuva: Getty Images
Kahdeksan suomalaista lähti kovin odotuksin Rukan mäkihypyn maailmancupin karsintaan torstaina. Heistä vain kaksi selvisi varsinaiseen kilpailuun.
Janne Ahonen ja Lauri Asikainen hyppäävät perjantain kilpailussa, johon selvisi 40 parasta.
– Emme voi olla tyytyväisiä tähän. Harjoitukset sujuivat paremmin. He hyppäsivät hyvin ja sitten karsinnassa tulos oli tämä. Tämä ei ole sitä, mitä haluamme, uusi itävaltalainen päävalmentaja Andreas Mitter sanoi Yle Urheilulle.
– Mutta olemme näyttäneet harjoituksissa, että olemme oikealla tiellä. Tämä oli hieman vaikea alku, ja tällaista sattuu silloin tällöin.
Suomalaiset ovat Janne Ahosta lukuun ottamatta leireilleet paljon Itävallassa, painopiste on ollut tekniikan saattamisessa nykyaikaiseen kuntoon. Vielä on liian aikaista vetää johtopäätöksiä, mutta kahdeksasta karsinnan hyppääjästä käytännössä viisi jäi täysin kummulle Rukan suurmäessä
Karsinnan tulokset:
1. Maciej Kot POL 149,3
2. Dawid Kubacki POL 147,3
3. Manuel Fettner AUT 144,3
4. Domen Prevc SLO 144,0
5. Kamil Stoch POL 143,2
6. Jevgeni Klimov RUS 141,7
7. Markus Eisenbichler GER 139,3
8. Jurij Tepes SLO 138,0
23. Janne Ahonen FIN 118,4
30. Lauri Asikainen FIN 110,8
41. Jarkko Määttä FIN 93,2
49. Niko Kytösaho FIN 73,9
52. Ville Larinto FIN 65,5
54. Andreas Alamommo FIN 64,6
56. Janne Korhonen FIN 55,0
59. Olli Muotka FIN 52,6
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään