Eemeli Pirinen laski toiseksi suurpujottelussa Ruotsissa – ”Oikein tyytyväinen”
Kuva: Getty Images
Eemeli Pirinen laski toiseksi lauantaina Ruotsin Jällivaarassa lasketussa Eurooppa-cupin suurpujotteluavauksessa.
Pirinen johti kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta toisen laskun virheet pudottivat hänet korkeimmalta korokkeelta.
– Rata oli yllättävän kulunut, ja osuin reikään 10. portilla. Siitä alkoi noin 15 portin musta hetki, jonka aikana paketti oli vähän levällään, Pirinen analysoi.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Eemeli Pirinen johti Eurooppa-cup-kilpailua ensimmäisen kierroksen jälkeen.
– Kyllä siitä extrajännitystä tuli. Mutta seuraavalla kerralla eli vaikkapa huomenna se on jo sitten helpompaa. Kokonaisuuteen olen kyllä oikein tyytyväinen, Eemeli Pirinen jatkoi.
Pirinen jäi lopulta kilpailun voittaneelle Ranskan Zyprien Sarrazinille 0,29 sekuntia. Kyseessä on kuopiolaisen toinen podiumsijoitus Eurooppa-cupissa. Ensimmäisen hän otti voittamalla tämän vuoden tammikuussa Sveitsissä lasketun suurpujottelukilpailun.
Viidestä kilpailuun startanneesta suomalaisesta Pirisen lisäksi Samu Torsti selvitti tiensä toiselle kierrokselle. Torstin lopullinen sijoitus oli 32. Robin Bäck, Sampo Kankkunen ja Joona Piirainen keskeyttivät ensimmäisen laskunsa.
Sunnuntaina Jällivaarassa lasketaan niin ikään Eurooppa-cupin suurpujottelukisa.
Lähde: Ski Sport Finland
LUE MYÖS:
- Venäjän olympiavoittaja raivostui MM-kisojen päätöksestä – ”Pellejä!”
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun
- Jokerit teki kovan ratkaisun: näyttävät ovea maalivahdilleen
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Venäjän voimistelutähdet suljettiin ulos MM-kisoista – taustalla kova perustelu
- Ylen talvilajien tv-tiimi julki – asiantuntijatiimiin nimekkäitä vahvistuksia
- Suomen yleisurheilussa merkittävä nimitys – urheilijoiden arki keskiössä
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Keniassa taas dopingepäily – maratonin huippunimi sivuun
- Ylen talvilajien tv-tiimi julki – asiantuntijatiimiin nimekkäitä vahvistuksia
- Jokerit teki kovan ratkaisun: näyttävät ovea maalivahdilleen
- Paina nimi mieleen! Krista Pärmäkosken suojatti huippukunnossa hiihtokauden alla