Suomen maajoukkueen kapteeni palaa Vaahteraliigaan – ”Yksi Euroopan parhaista”
Kuva: Getty Images
Amerikkalaisen jalkapallon maajoukkueen kapteeni Arttu Tennberg, 26, palaa Itävallan mestarijoukkueesta Swarco Raidersista takaisin SM-sarjaan eli Vaahteraliigaan ja pelaa kesällä 2017 kasvattajaseurassaan Porvoo Butchersissa.
Edellisen kerran Tennberg pelasi Suomessa kaudella 2014 ja on tuon jälkeen pelannut Raidersin lisäksi myös Dresdenissä Saksan liigaa. Saksan pääsarjassa Tennberg pelasi myös vuonna 2013.
– Kävimme neuvotteluja eri joukkueiden kanssa Euroopasta ja Suomesta. Innsbruckissa kävin myös syysleirillä. Lopulta kuitenkin tuntui siltä, että Porvoo on se paikka, jossa haluan pelata nyt, Tennberg kertoo.
Porvoolaisjoukkueen hyökkäyksen valmentaja Kristian Lind on tyytyväinen saadessaan Tennbergin taidot ja kokemuksen käyttöönsä.
– Arttu on pelipaikallaan huikean hyvä pelaaja, yksi Euroopan parhaista, Lind tiivistää.
– Vahva, tekninen, erittäin liikkuva ja fiksu. Pystymme muokkaamaan pelikirjaamme Artun henkilökohtaisten taitojen ja vahvuuksien johdosta.
Urallaan 14 maaottelua pelannut hyökkäyksen keskimmäinen linjamies Tennberg on Vaahteraliigassa edustanut ainoastaan Butchersia. Vuosina 2009 ja 2010 voitetun Suomen mestaruuden lisäksi Tennberg on valittu Vaahteraliigan all stars -joukkueeseen vuosina 2009–2012 ja 2014 eli aina, kun on Vaahteraliigassa pelannut.
Lähde: Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti EM-kisoissa – Suomi jatkaa puhtaalla pelillä
- Toimittajalta kova ulostulo Immun illasta: ”Sirkusta rahoitti työnantajani Sanoma”
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken
- Armand Duplantis villiintyi voitonjuhlissa – juomat lensivät päälle
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Suomalaiskaksikko nappasi SM-kullat – Sonja Leinamo oli omaa luokkaansa
- Immu Fight Night 2026: Ottelijat, tulokset, uutiset
- Krista Tervo meni naimisiin – sukunimi vaihtui!
- Uuno: Saga Vanninen viihtyy yhdessä toisen yleisurheilijan kanssa
- Wilma Heltelän kilpasisko voitti suuren summan rahaa, mutta ei välttämättä näe niitä
- Jere Karalahti esiintyi nyrkkeilykehässä – yksi asia jäi saavuttamatta: ”Ehkä tulevaisuudessa”
- Ampumahiihdosta iloinen perheuutinen – kaksi tähtinimeä odottaa vauvaa
- Draamaa miesten seiväskisassa – Armand Duplantis nosti riman ME-korkeuteen
- Suomi teki historiaa Nokia Arenalla – EM-kotikisat saivat hurjan käänteen
- Tätä Iivo Niskasen seuraajat osasivat odottaa – nyt tuli suloinen paljastus
- Immu Fight Nightin kysyntä jäi vaisuksi – Nordiksella turvauduttiin erikoisratkaisuun
- Hurja näytös häkissä: Nanna Karalahti kertoi, mikä muutti kaiken