Arttu Mäkiaho voitti yhdistetyn nuorten maailmanmestaruuden – ”Ihan uskomaton fiilis”

Loistavan kisan tehnyt Arttu Mäkiaho avasi Suomen mitalitilin Yhdysvalloissa nuorten MM-hiihtojen toisena päivänä. Yhdistetyn maailmanmestaruuteen painanut suomalaissankari ratkaisi kisan hiihto-osuudella, joka koostui ensiksi taktikoinnista ja sen jälkeen irtiotosta.
Mäkiahon vahva hiihto nosti suomalaisen upeaan nuorten maailmanmestaruuteen. HS100-mäestä 90,5 metriä loikannut Mäkiaho lähti ladulle puolisen minuuttia kärkeä perässä sijalta yhdeksän. Kymmenen kilometrin hiihto-osuudella ratkaisu syntyi noin puolessa välissä matkaa, kun suomalainen painoi muilta karkuun.
– Joo, ladulla oli vähän taktikointia. Yritin lähteä mahdollisimman kevyesti liikkeelle, koska rankka latu ja korkealla happo voi yllättää yhtäkkiä. Mutta viiden kilometrin jälkeen tuntui olo hyvältä ja yritin irroittautua porukasta ja se onnistui, Mäkiaho iloitsi.
– Loppu sitten tuli jo tahdonvoimalla, vaikka viimeinen kierros oli melkoista tuskaa, Mäkiaho jatkoi.
Mäkiahon takana muut podium-paikat menivät Itävallan Mika Vermuelenille ja Saksan Martin Hahnille. Suomen panos kisassa oli kaikkiaan vahvaa, sillä Atte Korhonen ylitti maaliviivan hienosti kahdeksantena, Wille Karhumaa 27:ntenä ja Atte Kettunen 28:ntenta.
– Ihan uskomaton fiilis, haaveillut tästä monta vuotta ja nyt se sitten tuli! Ei voi uskoa vielä todeksi ja tuntuu todella hienolta, tuore nuorten maailmanmestari hehkutti lopuksi.
Matintalo maastohiihdon sprintissä 11:s
Suomen aikaa tiistai-iltana kilpailtiin myös maastohiihdossa U23-nuorten sprinttimitaleista. Naisissa Johanna Matintalo raivasi tiensä aina välieriin saakka, mutta päivän parhaan suomalaishiihtäjän mukaan hänellä olisi ollut voimia parempaankin.
– Aika-ajo meni hyvin, ehkä itsekin yllättyi. Alkuerässä vähän taktista mokaa ja välierä oli aika kova. Vähän itsellä oli jyrkkiin kohtiin herkkä suksi, ensimmäisessä jyrkässä jäi porukasta osittain sen takia. Tuntui, että olisi ollut voimia parempaan, 11:nneksi päätynyt Matintalo sanaili.
MM-kultaa vei Ruotsin Anna Dyvik ennen Norjan Thea Krokan Murudia ja maannaistaan Maja Dahlqvistia. Anna-Kaisa Saari, Andrea Julin ja Katri Lylynperä eivät startanneet kisaan lainkaan.
Miesten kisassa eriin suomalaisista ylsivät 13:nneksi päätynyt Markus Vuorela ja sijalle 26 hiihtänyt, sekä sauvan katkeamisesta kärsinyt Lauri Lepistö.
– Ihan hyvää menoa, aika-ajon 12:s. Minulle hyvä veto. Alkuerässä jäi vähän harmittamaan, kun ei oikein tassu pötkinyt loppusuoralla. Tasuria pitää vielä kehittää paljon, Vuorela summasi.
Voittoon hiihti Norjan Fredrik Riseth, Venäjän Alexander Bolshunov nappasi hopeaa ja toinen norjalainen, Joachim Aurland pronssia. Karri Hakala ja Joel Ikonen eivät startanneet.
– Meillä siis aika paljon sairastumisia ja vielä toipilaana. Andrea, Katri, Karri ja Joni (Mäki) ovat ottaneet sprintissä maailmancupin pisteitä, mutta eivät päässeet starttiin, valmentaja Ville Oksanen sanoi.
Lähde: Hiihtoliitto
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Elmo Lakka raivosi Kalevan kisoissa – SE-mies toisteli yhtä sanaa
- Lotta Harala otti SM-kultaa – hetkeä myöhemmin kilpakumppanin suusta tuli raju purkaus
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Senni Salminen katosi täysin kuvasta – nyt saatiin selvä viesti naisen tilasta
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista
- Huoli heräsi – IL:lle raju väite Jasmi Joensuun kesäkunnosta
- Ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen sydän särjettiin
- Antti Tuisku myönsi brutaalin totuuden hiihtoprojektistaan – maksoi kovan hinnan
- Nyt koetellaan yleisurheiluparia – Jessica Kähärä ja hänen rakkaansa synkässä tilanteessa
- Riitta-Liisa Roposelta päivitys – tämä ei jätä paljon epäselväksi väleistä Toni-mieheen
- Krista Pärmäkoski toteutti uhkauksensa
- IS: Yleisurheilulegenda katsoi hetken Saga Vannisen touhua – veti nopeasti brutaalin johtopäätöksen
- Suomen hiihtotähden leiri ohi – viinapuheet alkoivat taas
- Nyt sai riisua vaatetta: Suvi Minkkiseltä yllättävä paljastus
- Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
- Eveliina Määttänen lausui Ylelle harvinaisen selvän viestin sukupuoltaan korjaavista urheilijoista