Mitä Elina Lampelalle oikein tapahtui? Ylelle paljastettiin koko raju totuus
Monet suomalaiset yleisurheilijat ovat kärsineet loukkaantumisista kesän aikana. Kovia takaiskuja on koettu esimerkiksi naisten seiväshypyssä.
Wilma Murto on kärsinyt polvivammasta. Murto ei ole mukana myöskään Kalevan kisoissa.
Elina Lampela tekee sen sijaan paluun pienen kisatauon jälkeen. Hän on nyt kertonut Ylelle, mitä oikein tapahtui.
– Alaselkään iski kesäkuussa raju noidannuoli. Meni 2–3 viikkoa, että sen sai normaaliksi. Vaiva vaati paljon jumppaamista.
Lampelan hallikausi oli onnistunut. Hän teki uuden ennätyksensä 470 ja oli EM-hallikisojen neljäs. Naisella riittää edelleen luottoa itseensä.
– Olen hyvässä kunnossa. Talven sain treenattua hyvin ja hallikausi oli tosi hyvä. Toki nyt joutui 2–3 viikkoa kuntouttamaan. En kuitenkaan koe, että se olisi pilannut kaikkea. Loppukaudesta on mahdollisuus onnistua hyvin, uskoi Lampela Ylellä.
LUE MYÖS
- Suomeen MM-kultaa – Aleksi Leppä ratkaisi trillerin edukseen
- Pahasti kaatunut Elian Lehto takaisin suksille – tiimi joutui toppuuttelemaan
- Terrorismista tuomittu valittiin Norjan MM-joukkueeseen – oikeus antoi luvan
- Donald Trumpille karu takaisku – tuomari pysäytti jättihankkeen
- Pikajuoksutähti sairastui vakavasti – ”Tuntuu kuin olisin menettänyt kaiken”
- MT: Tero Pitkämäki paljasti jättitappiot – keihäslegendojen yritys vaikeuksissa
- SE-mies Samuli Samuelsson lopettaa uransa – nyt edessä uusi rooli
- Riitta-Liisa Lassila: merkittävä muutos!
- Petter Northug vaihtaa lajia – kohuottelu järjestetään joulukuussa
- Aleksandr Bolshunov maailmancupiin? Valmentaja paljasti radikaalin ratkaisun
- Suomen maajoukkueurheilija teki uuden aluevaltauksen – ryhtyi artistiksi
- Suomen joukkue julki – Suvi Minkkinen ja viisi muuta haastavat ampumahiihdon huiput
- SE-nainen sai esikoisen valmentajansa kanssa – ”olemme ylpeitä”
- Reetta Hurskeelta vihdoin iloinen uutinen – ”Reetta 2.0 on tekeillä”
- Hiihdon maailmancupiin kaavaillaan shokkiavausta – tähdet varoittavat boikotista
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Suomalaisgolfin historiallinen hetki sai varmistuksen
- Saksan hiihtotähti antoi positiivisen dopingnäytteen – nyt hän nimeää kaksi syyllistä
- Mahtava uutinen Tuukka Taposelle
- Entinen sprinttitykki Ylen riveihin – Katri Lylynperältä veikeä viesti kilpakumppaneille