Beach volley -kausi käyntiin huipputurnauksella – ”Odotellaan jo vesi kielellä”
Suomen sydäntalvesta huolimatta beach volleyn kilpailukausi käynnistyy tällä viikolla Yhdysvalloissa.
Startti kauteen on mitä hienoin, sillä Fort Lauderdalen Major-turnaus on yksi tämän vuoden kuudesta FIVB:n World Tourin ”viiden tähden osakilpailusta”.
Suomalaispareista kauden avauksessa ovat mukana Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen sekä Ida Sinisalo ja Niina Ahtiainen. Viime kauden rankingpisteiden perusteella Lahti-Liukkonen/Parkkinen aloittaa pelit keskiviikkona suoraan pääsarjasta, Sinisalo ja Ahtiainen puolestaan jo tiistaina karsinnoista.
Pääsarjapaikka vaatii heiltä kahden karsintapelin voittamista. Riikka Lehtonen aloittaa kilpailukautensa näillä näkymin huhtikuussa.
– Hienoa päästä ulko-olosuhteisiin treenaamaan, vaikka välillä tuuli on tuonut haasteita tekemiseen. Turnausta odotellaan jo vesi kielellä. Tarun ja Ansun osalta iso tavoite on päästä alkulohkosta jatkoon. Täällä on hyvä meno päällä, päävalmentaja Kai Liukkonen kertoo.
Ensimmäistä Major-turnaustaan pelaavat 19-vuotiaat Sinisalo ja Ahtiainen eivät lähteneet ison valtameren taakse pelkästään kokemusta hakemaan. Viime syksyn perusteella kaksikolta voidaan odottaa aikuisten sarjoissa hyviä esityksiä myös tänä vuonna.
– Tavoitteemme on päästä heti kauden avausturnauksessa pääsarjaan, Sinisalo tiivistää.
Lähde: Lentopalloliitto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat