MM-Lahden suomalaisarvosanat: Penteles mäkimiehet, vihdoinkin upeita hyppyjä!
Kuva: Getty Images
Sivustomme antaa Lahden MM-hiihtojen suomalaissuorituksista kouluarvosanoja. Perjantain ykköset olivat konkari Janne Ahonen ja keltanokka Eero Hirvonen.
Eero Hirvonen 9,5 (yhdistetyn 9:s)
Hieno onnistuminen mäessä. Hirvonen lähti hiihtoon 33 sekuntia kärjen takaa, mutta vain yhdeksän sekuntia pronssisijasta. Hirvonen teki oivallisen hiihdon omalle tasolleen ja oli maalissa yhdeksäs, mikä on loistava suoritus arvokisojen ensikertalaiselta. Hiihtoajoissa 17:s.
Janne Ahonen 9,5 (normaalimäen karsinnan 3:s)
Komea 97 metrin hyppy, tällaisia siivuja onkin odotettu jo ikuisuus. Korskeasti kilpailuun ja karsijoiden joukossa sija kolme. Kun mukaan lasketaan maailmancupin TOP10, sijoitus oli peräti kuudes.
Ville Larinto 9 (normaalimäen karsinnan 10:s)
Hieno 95,5-metrinen karsinnassa ja komeasti kilpailuun. Kun automaationa kilpailuun menevä maailmancupin TOP10 lasketaan ulos, oli Larinto karsijoista peräti kymmenes.
Ilkka Herola 8- (yhdistetyn 12:s)
Herola joutui hiukan kehnoon tuulirakoon, hyppy ei onnistunut. Sija oli mäen jälkeen vasta 27 ja ero keulaan 1.15. Kolmospaikalle oli matkaa 51 sekuntia. Herola hiihti kuin viitapiru ja otti ryhmänsä kanssa kärkikaksikon takana menevän porukan kiinni. Viimeisellä kahdella kilometrillä kova alkuvauhti kostautui ja Herola putosi hiukan, hän oli ladulla viidenneksi nopein.
Arttu Mäkiaho 7- (yhdistetyn 38:s)
Mäessä ihan OK, muttei venymistä. Mäessä sijalla 32, ero kärkeen 1.28. Hiihto ei tänään kulkenut ja sijoitus valahti 38:nneksi 2.55 kärjen takana. Nuori mies vielä, mutta silti hiukan parempaa odotettiin. Ladulla vasta 42:s, yli kaksi minuuttia nopeinta hiihtäjää hitaampana.
Julia Kykkänen7- (normaalimäen 19:s)
Kaksi tasapaksua hyppyä, kotiyleisö ja kotikisat eivät tuntunet sytyttäneen Kykkästä venymään.
Leevi Mutru 6,5 (yhdistetyn 31:s)
Mäessä alakanttiin, useampi metri olisi pitänyt venyä. Sijoitus ennen hiihtoa oli 35 ja ero kärkeen 1.32. Hiihtokaan ei ollut parasta mahdollista ja hän oli 31:s 2.11 kärjen takana. Hiihto-osuudella 25:s. Pettymysten sarjaan.
Antti Aalto 8- (normaalimäen karsinnan 34:s)
89-metrinen karsinnassa, hiukan olisi saanut pidemmälle mennä. Mutta pääasia oli päästä mukaan kilpailuun ja se toteutui, huomenna on uusi päivä. Sijoitus 56 karsijan joukossa oli 34:s.
Jarkko Määttä 7- (normaalimäen karsinnan 29:s)
Vaisu hyppy Määtän oman tason alle. 90-metrinen riitti kuitenkin helposti kilpailuun mukaan. Hän oli karsijoiden joukosta 29:s.
LUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan