Hiihtoliitto MM-Lahdesta: ”Taloudellista voittoa ei jää”

Pohjoismaiset lajit palasivat suomalaisten sydämiin Lahden MM-kisoissa. Kilpailutapahtumat tarjosivat niin paikan päällä olleelle yleisölle kuin televisiokatsojille sinivalkoisia onnistumisia, taisteluja ja draamaa.
Yhtenä suurena joukkueena, Team Finlandina kisoihin lähteneet maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn joukkueet onnistuivat koti-MM-kisoissaan urheilullisesti hyvin. Maastohiihdon tavoitteena oli taistella jokaisella hiihtomatkalla mitalista. Tavoite toteutui konkretisoituen viitenä mitalina.
Mäkihypyn joukkuemäessä saavutettiin tavoiteltu kuudes sija ja henkilökohtaisissa kilpailuissa joukkueen kokonaispanos oli kauden parasta. Yhdistetyn yhden mitalin tavoite oli kova, ja siitä jäätiin. Eero Hirvosen henkilökohtaisen kilpailun 9:s ja joukkuekilpailun viides sija olivat kauden kokonaiskuvassa hyviä suorituksia. Joukkueen keski-ikä on 20 vuoden luokkaa, jos konkari Hannu Manninen jätetään pois laskuista.
Suomen joukkueenjohtaja Olympiakomitean Olli-Pekka Kärkkäinen oli ylpeä koko joukkueen toiminnasta kotikisoissa.
– Sovimme ennen kisoja joukkueen kanssa, että jätämme näistä kisoista näkyvän raapaisun satavuotiaan Suomen historiaan. Näin teimme, koko joukkue – urheilijat, valmentajat, huolto ja taustatiimi – teki upeaa työtä. Kisoissa tehty tulos osoittaa, että olemme tehneet oikeita asioita, tiivisti Kärkkäinen.
Niin urheilutuloksellisesti kuin tunnelmallisesti joukkue onnistui erinomaisesti.
– Maastohiihdon mitalit, mäkihypyn kauden parhaat suoritukset ja yhdistetyn nuoren joukkueen esiintyminen sekä postiivisen hengen ja ilmeen näkyminen oli upeaa katseltavaa. Näytimme, että meistä jokainen tekee tätä koko sydämestään. On ollut upeaa olla osa tätä joukkuetta kahden viikon ajan, jatkoi Kärkkäinen.
Kisat olivat menestys, talous on haaste
Suomalaisten suorituksia seurasi paikan päällä noin 220 000 katsojaa. Tunnelmaa on kehuttu niin hiihtostadionilla, ladun varressa kuin mäkimontussa, joka jokaisena mäkihypyn kilpailupäivänä täyttyi lähes täyteen. Suomalaisurheilijat kiittelivät vuolaasti paikalla ollutta yleisöä, joka sai muutamat konkarit pohtimaan urheilu-uransa jatkoa tuleviin arvokilpailuihin.
TV:n välityksellä kaikkien lajien kisalähetyksiä seurasi miljoonayleisö. Kokonaisuudessaan hiihtolajit keräsivät valtavan huomion kahden MM-kisaviikon aikana. Huomiosta hyötyvät toki lajit itsessään mutta myös Hiihtoliiton ja joukkueiden yhteistyökumppanit. Kumppaneita ja sidosryhmiä vieraili MM-kisoissa joka päivä.
– Menestys ja kisatapahtumien tunnelma sekä korkea laatutaso jäivät suuren suomalaisyleisön sekä yhteistyökumppaniemme mieleen. Uskon, että meillä on nyt mahdollisuus hyödyntää hiihdourheilun ”hype” sekä hiihtokansan keskuudessa että tulevissa kumppanineuvotteluissa, sanoo Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala.
Kisojen lipunmyyntitavoitteesta jäätiin hieman ja lopullinen määrä on noin 180 000. Hiihtoliiton talouden kannalta positiivisen tuloksen tekemiseen olisi tarvittu laskennallisesti 200 000 myytyä lippua.
– Vaikka tavoitteesta jäätiin, lopputulokseen vaikuttavat esimerkiksi myytyjen lippujen keskihinta sekä aluemyynti. Emme vielä voi arvioida lopullista tulosta, se selviää noin kuukauden kuluttua. Voittoa kilpailuista ei Hiihtoliitolle jää, mutta selvinnemme velvoitteistamme, Kulmala sanoo.
(Lähde: Hiihtoliitto)
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu