Lari Lehtonen ja Kaisa Mäkäräinen SM-kultaan – ”Vähän jänskättää viesti”
Kuva: Getty Images
Imatran Urheilijoiden Lari Lehtonen ja Kontiolahden Urheilijoiden Kaisa Mäkäräinen juhlivat mestaruuksia Kontiolahden SM-hiihtojen avauspäivänä vapaan matkoilla.
Lari Lehtosen jälkeen vapaan kympillä toiseksi sijoittunut Perttu Hyvärinen hävisi 15,7 ja kolmanneksi nopeinta vauhtia pitänyt Ristomatti Hakola 24,3 sekuntia.
Lahden MM-kisoissa skiathlon-kilpailussa 9:nneksi hiihtänyt Lehtonen oli ennen kisaa mietteliäin mielin.
– Olin flunssassa viime viikonlopusta asti, joten epävarma ja väsynyt fiilis oli, Lehtonen kertoi.
– Tänään oli tahtojen taisto, missään vaiheessa ei tuntunut helpolta. Koko ajan kuulin väliaikoja, mikä helpotti tilannetta ja auttoi jaksamaan. Ei kultamitaleja tai mitaleita ylipäätään liikaa ole, joten oli mukava ottaa kulta kotiin.
Kaisa Mäkäräinen piti parasta vauhtia naisten 5 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa. Hän päihitti toiseksi tulleen Krista Pärmäkosken 6,4 sekunnilla. Kolmas oli Aino-Kaisa Saarinen 19,3 sekunnin erolla. Mäkäräinen yllättyi voitosta.
– En uskonut ennen kilpailua millään tavalla, että pystyisin voittamaan koko kaartin, ketä täällä oli. Tänään näin, ja totta kai voitto tuntuu hyvältä.
Huomiseen viestiin Mäkäräinen lähtee positiivisella mielellä.
– Vähän jänskättää. En osaa yhtään arvioida sitä ennakkoon. Meillä on taktiikkana se, että olen kakkososuudella. Jos alussa jäädään, niin pyrin sitten nostamaan joukkuetta mahdollisimman hyvin ja sen jälkeen Laura roikkuu siinä peesissä sitten toivottavasti ihan hyville sijoituksille. En osaa kuitenkaan edes kymmenen tarkkuudella arvioida, mikä sijoitus sieltä voisi olla tulossa. Se nähdään huomenna.
Lähde: Hiihtoliitto
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Yllätysdiili – IL: Topi Raitanen löi rahoiksi: ”Se on bisnestä”
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- MTV: Wilma Heltelä tapaturmassa
- Täydellinen venyminen paineen alla – Harri Heliövaara ja Henry Patten jatkoon
- Vankilasta maailmanmestariksi – nyt viimeinen ottelu 50-vuotiaana
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan