Mäkihyppymaajoukkueen päävalmentaja kritisoi lähtölavan nostamista – ”Huomenna uusi päivä”

Jarkko Määtän ja kuvassa olevan Ville Larinnon reilut 200-metriset hypyt sekä Antti Aallon 198,5-metrinen loikka eivät riittäneet toiselle kierrokselle perjantaina mäkihypyn maailmancupissa Slovenian Planicassa.
Planican lentomäessä hypätyssä kauden toiseksi viimeisessä maailmancupin henkilökohtaisessa kilpailussa Määttä oli 200,5 metrin hypyllä ja pisteillä 176,2 parhaana suomalaisena 32:s.
Larinnon 201,5 metriä lentänyt hyppy toi 35:nnen sijan ja pisteet 175,4, Aalto oli 36:s 198,5 metrin siivulla ja pisteillä 172,2. Suomalaisten päivä ei ollut missään nimessä katastrofaalinen, vaikka toisen kierroksen paikat jäivät perjantaina haaveeksi.
– Hypyt olivat hyviä, mutta en ymmärrä, miksi lähtölavaa nostettiin kuuden hyppääjän jälkeen ylemmäksi, päävalmentaja Andreas Mitter kummasteli tiedotteessa viitaten kisan alun tapahtumiin.
Suomalaisista juurikin Aalto loikkasi kuudentena. Larinnon numero oli kolme ja Määtän seitsemän.
Lauantaina Planican ohjelmassa on maailmancup-kauden viimeinen joukkuemäki. Suomen joukkueessa henkilökohtaisen kisan urheilijoiden lisäksi on Lauri Asikainen, joka oli ainoa perjantain koitoksesta karsiutunut sinivalkoinen urheilija.
– Huomenna uusi päivä, Mitter tiivisti katsoen jo tulevaan.
Planican hulppeassa mäkikeskuksessa ja keväisessä säässä hypätyssä HS225-mäen kisassa voiton vei itävaltalainen maailmanennätysmies Stefan Kraft. Saksan kaksikko Andreas Wellinger – Markus Eisenbichler otti toisen ja kolmannen podium-paikan noin 10 ja 30 pistettä voittajaa perässä. Tulokset näet täältä.
Kraft johtaa sekä maailmancupia että lentomäkicupia.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS:lle ladattiin melkoista tekstiä 17-vuotiaasta Ella Mikkolasta
- Nooralotta Neziriltä katosi kisoista – nyt tuli karu paljastus: ”Aikamoinen shokki”
- Nainen varasti huomion Perttu Hyvärisen videolla – epäilys heräsi
- Ella Junnila poseerasi kiekkomiehen kanssa – kertoi ilouutisia
- Norjan hiihtotähteä syytetään poikkeuksellisesta huijauksesta – pääsi kuin koira veräjästä
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Suomen joukkue Ruotsi-otteluun valittiin – Lotta Harala ei voinut käsittää tätä tietoa
- Hurjaa jälkeä: Kuulantyöntäjä Emilia Kangas murskasi ennätyksensä
- Jasmi Joensuu saapui kiekkorakkaansa kotikaupunkiin – kauppareissun jälkeen odotti ikävä yllätys
- Entinen treenikaveri laukoi IS:lle tylyä tekstiä Wilma Murrosta
- Erostaan ilmoittanut Jani Sievinen palasi työpaikalle – siellä odotti brutaali viesti
- Nooralotta Nezirin kuvaukset saivat yllätyskäänteen – ”Tehdään tästä pakaravideo”
- Suomalaisjuoksija Katriina Wright katosi jäljettömiin kisoista – karu totuus paljastui
- Jari Isometsä vaihtoi lajia – heti EM-kisojen yhdeksäs
- ”Hullu saavutus” – suomalaisjuoksija Ruotsi-otteluun 11 vuoden tauon jälkeen
- Se oli siinä? Reetta Hurske sai karun uutisen