Marjut Turunen paras suomalainen hiihtosuunnistuksen MM-kisojen pitkällä matkalla
Kuva: Juha Tamminen
Marjut Turunen oli suomalaisten valopilkku hiihtosuunnistuksen MM-kisojen pitkällä matkalla Venäjän Krasnojarskissa. Turunen hiihti naisten kilpailun viidenneksi nelosvoiton ottaneiden venäläisten jälkeen.
Suomalaisittain kilpailussa nähtiin myös draamaa ja epäonnea, kun Salla Koskela hylättiin puuttuvien leimojen takia. Koskelalla oli ongelmia leimauksessa useammalla rastilla, eikä tarvittavia leimoja löytynyt edes varakortilta. Monta kaatumista matkalla tehnyt Mirka Suutari oli kisan kymmenes, ja hänkin joutui välillä turvautumaan hitaampaan vaihtoehtoiseen leimaustapaan.
Pitkän matkan kilpailu tarjosi jo edellisiltä kisapäiviltä tuttuja haasteita. Radoilla riitti reilusti korkeuseroa, ja monin paikoin kapeat moottorikelkkaurat olivat jäisiä sekä laskuteknisesti vaikeita hallita.
Turunen osoitti kilpailijan luonteensa ja täytti alkuviikosta asettamansa top6-tavoitteensa.
– Tämä oli todellinen taistelukisa. Ensimmäisellä lenkillä tuntui nihkeältä, mutta meno parani matkan aikana. Rata oli rankka, ja maalissa tunsin, että kaikki jäi maastoon. Onneksi sain väliaikatietoja matkalla ja se tsemppasi lisää. Oma sijatavoite täyttyi, niin täytyyhän tähän olla tyytyväinen, iloitsi Turunen.
Miesten mestaruus Ruotsiin
Ruotsi sai jälleen yhden kultamitalin lisää, kun Erik Rost osoitti kestävyytensä ottamalla keskimatkan hopean kaveriksi kultaa pitkältä matkalta. Rostin voitto tuli lopulta selvällä erolla, mutta himmeämmistä mitaleista käytiin loppusuoralle asti tiukka taistelu. Isäntämaan Kirill Veselov otti hopeaa ja Norjan Lars Moholdt pronssia. Suomalaismiesten paras oli jälleen Ville-Petteri Saarela, joka oli pitkään mitalikamppailussa mukana. Saarela joutui kuitenkin taipumaan lopussa ja sijoittui kahdeksanneksi. Janne Häkkinen oli yhdestoista otettuaan jo heti ykkösvälillä huonon reitinvalinnan. Tuomas Kotro oli kolmastoista, ja Jyri Uusitalo joutui keskeyttämään hajotettuaan suksen siteen. – Fyysisesti tänään oli raskas päivä, ja kolmannella lenkillä minulla loppui puhti. Hiihtelin alussa pitkään Veselovin kanssa samaa tahtia, mutta nyt eivät energiat kantaneet pidemmälle. Sija on ihan hyvä, mutta ei aiheuta riemunkiljahduksia, kertoi Saarela. Hiihtosuunnistuksen MM-kilpailuissa hiihdetään sunnuntaina kisarupeaman päättävät viestikilpailut. Lähde: SuunnistusliittoLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Verinen maratondraama – Alisa Vainion kilpasiskon jalka repesi kesken kisan
- Suomen hiihtonaiselta raju purkaus: ”Sai hävetä”
- Entinen Putinin tukija nyt vaikeuksissa – Venäjältä kova toimenpide uhkaa
- Nuori lupaus taas kohun keskellä – sekoili strippiklubilla
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- Frida Karlsson vangitsi katseita punaisella matolla – tyyli puhuttaa
- Valtteri Bottaksen kisakypärä myynnissä – hinta kipuaa jo tuhansiin
- Kaisa Mäkäräinen kohtasi haasteen – ”En tiedä miten pitäisi”
- Beau, 22, teki historiaa – voitti ensimmäisenä naisena ”miesten sarjassa”
- Real Madridin supertähti kävi leikkauksessa Suomessa
- Maavaihdos kohahduttaa – superlupaus jättää Norjan ja siirtyy edustamaan Ruotsia
- Hyvästien paikka – Joni Mäki päätyi rajuun ratkaisuun
- Suomen naishiihtäjä lopetti uransa – osallistuu nyt toisen lajin MM-kisoihin!
- Olympiasankari palkittiin – kotikaupunki muisti Vilma Ryyttyä isosti
- Pituushypyn harvinainen temppu – urheilija teki mahdottomasta totta
- Hiihdon tuore olympiamitalisti vaativaan leikkaukseen
- Kauden kotimainen kärkitulos – Vilma Itälinna aloitti lupaavasti Italiassa
- Nyt pamahti – yleisurheilun 30-kertainen arvokisamitalisti palaa radoille
- ME-juoksijan aamupala hämmästyttää – näillä eväillä syntyi alle kahden tunnin maraton
- Beau, 22, teki historiaa – voitti ensimmäisenä naisena ”miesten sarjassa”