Markus Malin lautaili MM-kuutoseksi
Kuva: Getty Images
Markus Malin on sijoittunut kuudenneksi Sierra Nevadassa Espanjassa halfpipen MM-kisoissa. Voittoon kisassa laski hallitseva maailmanmestarin Scotty James Australiasta, toiseksi ja kolmanneksi sveitsiläiset Iouri Podladthikov ja Patrick Burgener.
Malin sai ensimmäisen laskun hienosti pystyyn, mutta toisella laskulla epäonnistui jo ensimmäisen hyppynsä ja kolmannella toisen hyppynsä. Malin oli ensimmäisen kierroksen jälkeen jopa kolmantena, mutta erittäin kovatasoisessa kisassa useampi laskija lopulta onnistui hienosti.
– Pipe oli yllättävän hyvä treeneissä, mutta kului vähän kisojen loppua kohti. Oli aika pehmeä, vaikka nyt on jo pakkasta ja suolaa heitellään. Eka lasku oli perus lasku, että saa jotkut pisteet. Tiesin, ettei sillä pärjätä. Toka lähti heti harakanlentona liikkeelle, kun kaari murtui alla. Kolmas oli jo vähän omaa sössimistä. Olisin mä voinut rania parantaa, mutta kun jo toisessa hitissä vähän sössin niin tiesin, ettei sillä ainakaan saa pisteitä parannettua. Kisassa oli yllättävän hyvä taso. Kolmannen olisin vielä pystynyt voittamaan, mutta ykköseen ja kakkoseen ei olisi omat temput ja rahkeet riittäneet, Malin kommentoi.
Kauden viimeisen kisan jälkeen Malinilla on nälkä päällä jo seuraavaa kautta ajatellen:
– Kausi oli ihan jees. Vähän on mennyt vaan kisoissa laskemiseksi, että olisi siistiä päästä ihan treenaamalla laskemaan. Toivottavasti se korjaantuu, kun kevät tulee, niin pääsisi Lappiin laskemaan. Kyllä mä tiedän, että lasku on ihan hyvässä kunnossa, kun vaan oppii uusia temppuja niin se on vaan siitä kiinni. Kyllä vielä pystyy junnuille pistämään kampoihin.
(Lähde: Lumilautaliitto)
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus